keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Lista

Nyt haastan teidät kaikki tekemään Listan. Aloitin nimittäin eilen kirjoittamaan postausta pienistä, melko arkisista toiveista, jotka haluaisin toteuttaa tämän kevään ja kesän aikana- ja kuinka ollakaan, jo tänään toteutin niistä yhden. Asioiden ääneen sanominen siis kannattaa!

♥ jalkahoito (Mulla on jopa lahjakortti valmiina, eli tämä ei vaadi kuin aikaa.)

♥ käynti sushiravintolassa (Aika lähellä meidän muskaria on älyttömän hyvä sushipaikka, taidanpa joku kerta muskarin jälkeen painella sinne syömään) toteutettu

♥ pari lasillista punaviiniä (Ota selvää, miten tämä vaikuttaa imetykseen. Mutta älä kysy asiaa neuvolassa, ettet leimaannu juopoksi;))

♥ melkein koko päivä IKEAssa (tiedän että se tulee ensi kesänä Tampereelle, mikä on maailman hienointa, mutta olis kiva tietää koska tarkalleen!!!)

♥ päivä Helsingissä (piti lähteä tällä viikolla, mutta mä luuseri tulin toisiin ajatuksiin. Vauva olis lähtenyt mukaan ja todennäköisesti nukkunut automatkat ja kiljunut kohteessa (kuten Louis Vuittonilla, jonne olisin halunnut hypistelemään). Ei kiva.)

♥ muutaman kirjan lukeminen (uusi Dan Brown, Tiilikan Punainen mekko ja jotain Sophia Kinsella -hömppää)

♥ Tukholman tai Tallinnan reissu 1) tyttöjen kanssa you know 2) miehen ja vauvan kanssa tai 3) mummon ja vauvan kanssa (ykkonen polttelis eniten, loppukesään on suunnitteilla tyttöporukan reissu, mutta en tiedä onko musta lähtijäksi kun oon tämmönen "en voi jättää lastani yli tunniksi" -nyhverö)

♥ yksi ylläri mun miehelle (josta en kerro vielä enempää, koska se saattaa joskus lukea tätä blogia)

Millainen on sinun Listasi?

Mun tekis mieli karsia tota kategorialistaa, joten en nyt keksi tähän mitään uutta kategoriaa vaan laitan tämän vaikka tuohon Mamma kesäkuntoon -projektin alle. Tämä on sitä henkisen kunnon ylläpitoa;)

14 kommenttia:

  1. Tampereen Ikean pitäisi aueta touko-kesäkuun vaihteessa!! :) Hmp.. jään pohtimaan mitä minun listallani olisi.. :)

    VastaaPoista
  2. Heh, tänään viimeksi yritin itse selvittää, koska Tampereen Ikea oikein aukeaa. :D Edelleenkin tietona on "kesällä 2010". Tahtovat pitää meitä jännityksessä, ilkeät svenssonit!

    Listasi kuulostaa hienolta. Täytyy naputella joskus omakin. :)

    VastaaPoista
  3. Mukavia asioita sun listalla, sellaisia arkea piristäviä juttuja. Oliko sushi hyvää?

    Mä olen harrastunut listausta jo jonkun aikaa. Mulla on sekä sellainen bucket list, jossa on koko elämän mittaisia tavotteita, että Japani-lista, jossa on täällä asumisen ajaksi tehtävät asiat. Ehkä tuollaiselle arkiselle listalle olisi vielä paikka. Muutama ravintola, jonen ei ikinä tunnu eestyvän ja kirja, jotka vielä odottavat lukijaa sopisivat sinne mainiosti.

    VastaaPoista
  4. Kivoja juttuja sinun listassasi :)

    Täytyypä alkaa miettimään omaani..

    VastaaPoista
  5. Lotta: Ihanko totta! Tuo ajoitus olisi ihan loistava meidän muuttoa ajatellen, sekin kun menee touko-kesäkuun vaihteeseen. Olisi kiva päästä hakemaan lähi-Ikeasta uusia huonekaluja:) Jään odottamaan minkälainen sinun listastasi tulee...

    Tiigle: Samaa tietoa mä olen löytänyt googlettemalla. Mutta Lotalla oli kommentissaan tarkempaa tietoa, eli sen mukaan pitäisi aueta ihan kohta:) Jee!!!! Tee ihmeessä oma lista:)

    Mizumi: Hih, taidat syödä itse hyvää sushia joka päivä? KÄvin Maruseki-nimisessä paikassa ja itseasiassa se oli kolmas kerta elämässäni, kun syön sushia. Oli TOSI hyvää! Ton istojen tekemisen voisi tosiaan ottaa ihan tavaksi:)

    Johanna: Tee omasi, jään odottamaan:)

    VastaaPoista
  6. Mä rakastan listoja :) Täytyy katsoa, josko innostuisin tarttumaan haasteeseesi. Tuntuu tosin, että olen viime aikoina toteuttanut aika paljonkin omia mielitekojani...

    Ja kiva tuo edellisen postauksen vk-haalari (juu, en mäkään vielä vähän aika sitten tiennyt sellaisten olemassa olosta). Meillä oli myös tuollainen Lassien haalari pojalla viime kesänä ja syksynä. Oli mielestäni todella kiva ja tuo koko oli tosi reilu, joten meni pitkään ja alle sai myös paljon kerroksia tarvittaessa!

    VastaaPoista
  7. Mä opettelin syömään sushia vasta täällä, joten en yhtään tiedä miltä se Suomessa maistuu! Mielenkiinnolla odotan. Ei sitä täälläkään päivittäin syödä. Raakaa kalaa syödään kyllä muuten paljon eri muodoissa, ja tykkään siitä enemmän kuin kypsästä.

    VastaaPoista
  8. Tartuin haasteeseen, oma lista oli jo puoliksi mietittynä. Nyt se sitten on myös julkinen. Kiitos sinulle! :o)

    VastaaPoista
  9. Pitääkin rueta mietiskelemään Listaa omaan blogiin ja jossakin vaiheessa kirjoittaa näytille :)

    VastaaPoista
  10. Tää on kiva! Sun listalta mä olenkin toteuttanut lähiaikoina kohdat 3, 4, 5 ja 6 :) (punaviinistä, hyvään kirjaan). Tukholman reissua oon haaveillut ja jalkahoito olis ihana! Samoin kuin yllätys miehelTÄ ;D

    Mä tein viimeksi listan silloin kuukausi sitten miehen lomaa varten ja siitä jäi aika monta kohtaa toteutumatta. Voishan tuota päivittää ja lisätä joukkoon KIVOJA juttuja, eikä vaan sellaisia must do -kohtia. Mut kampaajallehan mä pääsin, joten tärkein toteutui sentään :)

    VastaaPoista
  11. Sulla on kivoja juttuja listalla (ja osittain vähän samoja mitä mulla vois olla). Pitääkin ottaa haaste vastaan ja kirjoitella oma lista :)

    VastaaPoista
  12. Mietin eilen lenkillä mun listaa ja siitä tuli tällainen:
    - Retkeilyä pojan kanssa kesällä metsiin ja järven rannalle. Teltta mukaan että voidaan ottaa siellä päikkärit :)
    - Mennä hoivattavaksi; uutena äitinä tuntuu että itse hoivaa 24/7, selvästi kaipaisin että minua hoivattaisiin edes hetken aikaa. Mietin vaan että mikä olisi hyvä tapa... perushieronta ei ehkä kiinnosta nyt, shiatsu ehkä?... en oikein tiedä vielä.
    - piirtely/maalailuharrastuksen elvytystä
    - treffit miehen kanssa- (päivänäytös) leffa ja syömään tms.
    - juhlia elämäni ensimmäistä äitienpäivää ylpeänä ja loistaen (hanki pieni plo shampanjaa ja muistuta miestä ajoissa että tekee The Kakun)

    Shushin syöminen kiinnostaisi myös, mut ei taidä seuraa järjestyä ihan helposti :)

    VastaaPoista
  13. Kiva haaste, pitääkin kirjoittaa ylös ja julkaista jossakin kohtaa blogissani!

    VastaaPoista
  14. Toukan äiti: Sehän on hyvä, että kivoja asioita on toteutunut ilman listaakin:) Toi vk-haalari on tosiaan todella reilua mitoitusta, hyvä että tuli hankittua!

    Mizumi: Mä olen aika noviisi vielä tuon sushin suhteen, opin tykkäämään siitä vähän ennen kuin tulin raskaaksi ja raskausaikana en uskaltanut sitä syödä. Raaka kala ei ole mun lemppari, mutta Marusekista saa myös ihanaa kasvis- ja katkarapusushia.

    -S-: Tulen kurkkimaan!

    Regret: Kiva kun tartuit haasteeseen:)

    Petuli: Hih, meidän mies ei oo mitään yllättäjätyyppiä, joten parasta on kehitellä itse nuo yllätykset ja tehdä niistä sellaisia, joista itsekin tykkää. Ystävänpäivänä ostin miehelleni "yllätykseksi" söpön muumimukin ja itse olen siitä aamukahvini juonut:D

    SiniK: Kiva kun vastasit haasteeseen:)

    sanna: Odotan mielenkiinnolla!

    VastaaPoista