perjantai 13. elokuuta 2010

Olkkarin nurkka

Olen aika monta kertaa aloittanut tekemään sisustuspostausta, mutta aina se on jäänyt. Niin se postaus kuin sisustaminenkin. Tärkeimmät asiat on olkkariin hankittuna, mutta vielä tarvitaan lisäryhtiä ja -ilmettä, ja erityisesti olohuoneen toinen pääty on vielä täysin keskeneräinen (postauksen viimeinen kuva). Tässä on joitakin jo kuukausi sitten napsittuja kuvia, lähinnä yhdestä olohuoneen nurkasta, vähän eri kuvakulmista kuvattuna.


Meillehän hankittiin tähän uuteen asuntoon sohva ja nojatuoli, ihanat ja edulliset Ektorpit. Olen ollut niihin tosi tyytyväinen. Verhot tuottivat eniten päänvaivaa, koska ikkunoita on olohuoneessa niin paljon. Päädyin teettämään paneliverhoja (+ tuota hempeätä rypytettyä höttöä, josta mies ei todellakaan pidä) kolmesta eri kankaasta. Tuo ruskea ei ihan laskeudu ja sen alakäänteeseen pitäisikin laittaa ohutta rimaa (työn alla). Tuosta kukkakankaasta tykkään kovasti, tosin kun syksy saa, niin katsotaan kuinka mieli sitten muuttuu... Kukkakankaasta piti alunperin teettää kappa ja yhdistää siihen ohuet, valkoiset sivuverhot. Vaan kuinka ollakaan, tein mittavirheen ja koko verhosuunnitelma meni uusiksi. Nyt ei ole sitten kappaa ollenkaan.



Mattojen kanssa meillä käy yleensä niin, että kissa repii ne nopeasti huonoon kuntoon ja muutenkin nysväilee ne karvaisiksi ja likaisiksi. Niinpä päätin unohtaa räsymattoinhoni ja hain Iskusta tuollaiset älyttömän halvat ja aika vaatimattoman näköiset raitamatot = helppo pestä ja kestävät kulutusta. Mulla on krooninen mattokuume ja taas bongasin Kodin Ykkösen esitteestä kaikkea ihanaa, mutta noilla raitamatoilla nyt mennään. Käytäntö ennen kaikkea!




Sohvapöytä meillä oli alunperin hankintalistalla, mutta yllättäen kelpuutinkin tuon miehen vanhan sohvapöydän meille. Miete tykkää istua lattialla tuossa pöydän äärellä kuin pikkukoululainen ja vedellä pöydän alatasolta kaikki hänen kirjansa ja palapelinsä lattialle (kuvaa siis hieman stailattu:)). Ottaen huomioon, että meiltä löytyy sekä valkoista, tumma että tuollaista vaaleaa puuta, on kokonaisuus yllättävän ehjä. Haluaisin kyllä maalata tuon sohvapöydän valkoiseksi, mutta en ehkä osaa...


Laitoin palasen meidän (kuvaushetkellä vielä epäjärjestyksessä olevaa) kirjahyllyä näkyviin. Kun mies  raahasi kirpputorilta kotiin tuon hyllyn päällä olevan jääkiekkopatsaan, haukuin kapineen ja sulloin sen jonnekin mahdollisimman epänäkyvään paikkaan. Kun muutimme, muistin Innon Markon ohjeen "sitä mitä ei voi peittää, täytyy korostaa" ja ajattelin myös suhtautua asioihin vähän huumorintajuisemmin;) Niinpä meillä on koriste-esineet karsittu aika vähäiseksi ja jääkiekkopatsas sai kunniakkaan paikan! Ja kuten olen aikaisemminkin maininnut, Miete osaa kääntää katseensa hyllyn päälle kun häneltä kysytään "Missä on jääkiekkopatsas?". Ehkä isi saa tytöstä vielä lätkänkatselukaverin? Äiti voi lähteä siksi aikaa vaikka ripsihuoltoon...


Siinäpä se, a little piece of my home.

12 kommenttia:

  1. Tykkään todella paljon teidän olkkarista! Ihanan valoisan ja raikkaan näköistä.
    Ja mielelläni näkisin kuvia muistakin huoneista :)

    VastaaPoista
  2. On tosi kivannäköinen olkkari! Just puhuttiin kaverin kans kun oltiin lenkillä, että kun meillä kummallakin on kodit täynnä tumman ruskeaa puuta + tummat sohvat ym ym, niin kuinka kauniita ne vaaleat olohuoneet vaan onkaan .. :)

    VastaaPoista
  3. Ciancia: Kiitos kovasti:) Muissa huoneissa ei olekaa paljon kuvattavaa, voitais ihan hyvin asua yksiössä:) Mutta olishan näitä sisustuspostauksia kiva tehdä enemmänkin...

    Jensba: Aika tummaa meilläkin oli aikaisemmin, mutta jotenkin se vaan lähti vaalenemaan... Vaaleilla tekstiileilläkin saa paljon aikaan, jos ei halua koko kalustusta uusia:)

    VastaaPoista
  4. Ihana huone kyllä!! Tosi kaunista toi kukallinen verhokangas, hmm, nyt iski kauhea vimma uudistaa omaa kotiakin taas ;) Ihanat ikkunat teidän kodissa!!!!!

    VastaaPoista
  5. Ihanan kodikkaan, rauhallisen ja raikkaan näköistä teillä! Musta on aina kiva "kurkkia" muiden koteihin, joten mäkin luen mielelläni lisää sisustuspostauksia :)

    VastaaPoista
  6. Ihana olohuone, tunnelmallinen ja kodikas ♥

    VastaaPoista
  7. Ihanat valkoiset sohvat ja kauniita verhoja!

    Ja mainio tuo jääkiekkopatsas juttu ;D.

    VastaaPoista
  8. Tosi mielenkiintoista päästä teille "piipahtamaan" :) Kivan näköinen olohuone, vaalea miellyttää omaa silmää. Meilläkin on käynyt sama suuntaus, vaikka tummaakin vielä löytyy aikalailla 50-50. Innostuin itsekin kuvaamaan "uusia" juttuja olkkarista, jos vaikka siitä jotain esittelisin seuraavaksi, kun ne E:n verhot on edelleen vaiheessa...

    VastaaPoista
  9. Ihanaa! Minäkin tarvitsen noin isot ja upeat ikkunat!

    VastaaPoista
  10. Oi, kaunista!

    Eikä ikkunat mun mielestä kaipaa kappaa, noin on tosi hyvä.

    Mun pitäis kans laittaa meidän vaalealle sohvalle joku tuollainen huopa tms. (mikä sulla siinä muuten on?) jotta joku kohta edes säilyis puhtaana... Tuo Ikean sohva on ihana. Nyt jos ostaisin, niin meillekin tulis sellainen :)

    Kaikki ei aina "sovi sisustukseen", teillä tuo patsas, meillä lasten pokaalit yms. (Vaikka mun mielestä tuo patsas on ihan hyvä ja oikealla paikalla.) Mutta kompromisseja on tehtävä ja kaikkien tärkeitä tavaroita tulee olla esillä. Ei vain ne mitkä äiti kelpuuttaa... ;) Elämäähän se on ja juuri tuollaiset kertoo siitä elämästä. Ei se koti saa olla kuin sisustuslehdestä vaikka se kaunista olisikin. Sitten sieltä puuttuisi se "elämän maku" ♥

    VastaaPoista
  11. Lara: Kiitos kaunis! Syksyisin usein iskee sisustusvimma -ja keväisin myös:)

    Toukan äiti: Samma här! Ehkä vielä innostun tekemään näitä lisää:)

    Sari: Voi kiitos:)

    Johanna: Kiitos:) Ja oikeastaan mä jotenkin oon ruvennut tykkäämään tuosta rumasta patsaasta:)

    Jessica: Kiitos:)

    Petuli: Tervetuloa piipahdukselle ja itsekin mielelläni piipahtaisin teillä. JOnkinlainen käsitys, tai mielikuva, on syntynytkin kun aina noissa lapsikuvissa vilahtaa sitä taustaakin vähän:)

    La Petite Princesse: Kiitos että muistutit että tuollainen ikkunamäärä on itseasiassa ihan positiivinen juttu:) Paitsi silloin kun ne pitäisi pestä... ja kun maksetaan verhokankaita... ;)

    Essiina: Jos laittaisin kapan, ottaisin sivuverhot kokonaan pois tai laittaisin sellaista valkoista ja ohutta verhokangasta sivuun. Pellavan värinen kappa vois kyllä olla aika ihana...

    Meillä on nojatuolin päällä Pentikin torkkupeitto ja sohvan päällä jostain lastenliikkeestä ostettu, alunperin Mietteen sängyn päiväpeitoksi tarkoitettu peite.

    Olet ihan oikeassa tuon sisustuksen suhteen. Pitää osata erottaa oikea elämä ja sisustuslehdet. Ja täytyy sanoa, että kyllä meillä mies on AIKA paljon enemmän joutunut joustamaan sisustuksen suhteen;)

    VastaaPoista