Ajatuksia vauvan yhdeksännestä kuukaudesta

Perhosta ja pupua ulkoiluttamassa (ikää 8,5 kk)

Viimekuun suurin mullistus oli Mietteen liikkeellelähtö. Hyvänä kakkosena tulee nukkumaanmenon helpottuminen. Lisäksi meillä heilutellaan innokkaasti. Nyt rakas tyttäremme on yhdeksän kuukauden ikäinen. Tässäpä taas koottuna ajatuksia kuluneesta kuukaudesta.

Ryömimään Miete oppi periaatteessa 8 kk ja 1 vkon ikäisenä, mutta koko ryömiminen jäi muutamaan vetoon silloin tällöin. Yleensä neiti tyytyi leikkimään jollakin lelulla, mikä oli käden ulottuvilla. Oma äitini kertoi minun olleen samanlainen: olin juuri ja juuri vaivautunut hinautumaan oven suulle, että pääsin näkemään vanhempien sisarusteni leikkiä! Jotenkin kummasti Mietekin aina eteni, vaikkei varsinaista ryömintä- saati konttaustaitoa vielä ollutkaan ja kieriminenkin jäi siinä vaiheessa pois kun vankan istuma-asennon salaisuus selvisi. Mietteen isä totesikin että on se kumma miten hyvin tuo tyttö liikkuu ottaen huomioon ettei se vielä osaa liikkua! Pyöräyttämällä itsensä välillä makuulle ja siitä taas istumaan, hän kuitenkin onnistui jollain tapaa myös etenemään. Ja sitten välillä vedettiin käsivoimin koko kroppaa eteenpäin, loppukroppa pingottuneena tikkusuoraksi:)

Pitkään tyttö haki konttausasentoa kallistuen istuma-asennosta eteenpäin, jalkojensa päälle. Siitä tyttö lätkähti joko eteenpäin makuuasentoon (välillä nenä edellä) tai sitten keikautti itsensä takaisin istumaan. Varsinainen liikkeelle lähtö tapahtui kun tyttö alkoi vetää itseään istuma-asennossa eteenpäin. Ikää 8 kuukautta ja 3 viikkoa. Hirmu nopeasti tuli ketteryyttä lisää ja tällä hetkellä Miete etenee konttausasennossa siten, että toisella jalalla tyttö konttaa ihan normaalisti, mutta toisella jalalla tyttö aina astuu eteenpäin. Asento on kyllä tlystikäs ja kulkutapa nokkela! Ja voi miten ihanaa kun oma lapsi lähtee tulemaan kohti! Pystyharjoituksiakin tehdään tv- tasoa tai sohvapöytää vasten ja etenkään pinnasängyssä polviseisonta ei ole temppu eikä mikään.

"Voihan video!"

Ensimmäinen "sairastuminen" osui 8 kk ja 3 vkon ikään. Oireena oli kuitenkin pelkästään nuhaa ja pikkuyskää, eikä se neidin menoa onneksi haitannut. Samaan aikaan myös äiti poti flunssaa. Nuhasta huolimatta olisin vienyt tytön syksyn ekaan muskariin, mutta valitettavasti se peruuntui opettajan sairastumisen vuoksi.

Viime kuun aikana koin, että päivät ovat meillä edelleen helppoja, mutta yöt suhteellisen vaikeita. Nukahtaminen oli vaikeaa ilman tissiä, omaan sänkyyn nukahtaminen täynnä draamaa. Lisäksi tyttö alkoi, nukahdettuaan siinä yhdeksän maissa, heräillä jopa puolen tunnin välein sinne puoleen yöhön saakka, eikä rauhoittunut kuin tissille. Tästä huolimatta lähdin elokuun lopulla lauantaina illanviettoon ja tulin kotiin vasta vähän ennen yhtä yöllä. Ja hitsit, olihan ne iskän kanssa pärjänneet! Tästä rohkaistuneena päätin taas tiukentaa linjaa. Alettiin taas systemaattisesti opettaa että tissi ei liity nukahtamishetkeen, eikä se alkuyön pompottelu enää onnistu! Syliin pääsee, jos itku yltyy, mutta opetellaan nyt rauhoittumaan ilman sitä tissiä.

Muutenkin noiden yöimetysten luonne on jotenkin muuttunut. Ennen se oli sellainen unenomainen, tärkeä hetki. Nyt se tuntuu enemmän väsyttävältä toimenpiteeltä. Mielummin nautiskelen siitä läheisyydestä, sylittelystä ja imettämisestä päiväsaikaan. Yöllä voitais mun puolesta ihan vaan nukkua... Toki en edelleenkään rupea täysin yösyöttöjä rajoittamaan, mutta jatkuvan pompottamisen oli loputtava. Vauvaa toki varmasti herättelee nämä uudet taidotkin, kovasti tyttö sieltä sängystään ylös kampeaa, puoliunessakin.

Tällä hetkellä meillä on kuitenkin luottavaiset ja hyvät tunnelmat tytön nukkumista kohtaan. Tein kovin radikaalilta kuulostavan teon ja siirsin  tytön sängyn hänen omaan huoneeseensa, parin askeleen päähän meidän makuuhuoneestamme. Ideana oli se, että en tule niin herkästi ottaneeksi lasta viereen tissille, kun joudun nousemaan sängystä ylös ja kävelemään pinnikselle. Ja kuinka ollakaan: tällähetkellä tyttö saattaa nukahtaa kun häntä vähän kääntää ja silittää tai rauhoittelee hetken sylissä. Isä on onnistunut hoitamaan nukutuksia tosi hyvin, eikä paljon edes huutoa ole jouduttu kuulemaan. He katselevat uutta, Ikeasta ostettua verhokangasta ja sylittelevät, kunnes tytöllä lumpsahtaa silmät kiinni. En koe enää tytön kärsivän, jos minä en ole paikalla vaan olen alkanut aidosti tuntea, että hänen on hyvä ja turvallinen nukahtaa myös isän läheisyyteen. Se on iso askel, oma asenne ja tunne. Ilman sitä on vaikea noudattaa ulkopuolelta tulevia ohjeita ja unikouluja.

Väsy väsy västäräkki ♥

Viime kuukauden aikana meillä on ollut normaalia enemmän ruokahaluttomuutta. Ehkä neljä hammasta saavat pian kavereita, sen verran näyttää tuota kuolaa erittyvän ja tyttö järsii kovasti kaikkea suuhun sopivaa (ja siinä sivussa vähän sopimatontakin). Heti kun mittariin napsahti 8 kk, isä osti kaupasta isojen tyttöjen pilttejä, ja niitä onkin sitten popsittu vaihtelevalla ruokahalulla. Parasta ruokaa on aamu- ja iltavelli (ja nimenomaan kaura), jonka tyttö useimmiten yrittää ahnehtien juoda suoraan mukista. Meillä on tosiaan viime kuussa alettu juomaan aamu- ja iltavellit suoraan mukista, lusikkaharjoituksia tulee tarpeeksi muutenkin.

Loppukuusta vaihdettiin hedelmäsosepäivällinen myöskin lämpimäksi ruuaksi. Aamu- ja iltavellin lisänä tarjotaan usein vähän luumua tai ruusunmarjaa, sillä tytöllä on muutaman kerran maha ollut kivuliaan kovalla. Vellin lisäksi olen tarjonnut myös porkkanaa järsittäväksi ja äskettäin olen lisännyt lämpimän ruuan rinnalle myös vähän tuoreraastetta (kurkkua/porkkanaa). Myös ruisleipä on meillä aika uusi juttu, mutta ah niin herkullinen! Vaikka muu ruoka ei aina, velliä lukuunottamatta, maistuisikaan, on D-vitamiinitippojen ottaminen aina kivaa. Mietettä hymyilyttää  katsoa, kuinka äiti tiputtaa viisi tippaa lusikkaan ja laskee tippojen lukumäärän ääneen. Suu aukeaa innokkaasti päivän vitamiiniannokselle.

Isi tuossa muisteli, että vastahan me oltiin ihan innoissamme kun vauva oppi päristelemään ja päristeltiin koko perhe. Nyt yritetään olla nauramatta kun lapsi saa suun täyteen ruokaa ja sitten alkaa päristely. (Eikä se kyllä aina nauratakaan.)

Maistettiin vauvakeksejä. Ei ollut hyvää. Meillä ei ole ruisleivän voittanutta naposteltavaa.

Tytön 8 kk -mitat otettiin neuvolassa, kun ikää oli jo lähes kahdeksan ja puoli kuukautta. Pituus menee yläkäyrällä, muuten ollaan keskikäyrän tuntumassa. Mietteen isä muuten sanoi, että ihanuuskäyrällä mennään tosi korkealla ja ajattelin että se täytyy muistaa kirjoittaa ylös ♥

74,1 cm  ja 9560 g

(olin ihan varma että kymppi olisi jo mennyt rikki, mutta painon nousu on kovasti hidastunut)

Miete tykkää aika villeistäkin leikeistä, missä pyöritään tai mennään pää alaspäin. Hän istuu usein sylissäni kasvot minuun päin ja lähden laskemaan häntä jalkojani vasten pää alaspäin käsistä kiinni pitäen. Se on aivan hurjan hauskaa ja joka kerta pää kääntyy isin suuntaan: pakkohan isin on nähdä ja kehua kuinka hurja ja hieno juttu meillä on meneillään!

Kiukuttevaihekin meillä oli, enkä oikein tiedä mistä se mahtoi johtua. Poru tuli joka kerta kun vaihdettiin vaippa, myös käsien ja kasvojen putsaus ruokailun jälkeen aiheutti aina kiukun. Viimeaikoina nämä toimenpiteet eivät ole kuitenkaan pahemmin tyttöä ärsyttäneet.

Väsyitkun jälkeen, matkalla serkkutytön ristiäisistä kotiin.

 Yritin vangita kameralla tuon ison, kauniin kyyneleen.

Ollaan opetettu tytölle, että sanotaan "kss kss", kun kissaa kutsutaan luokse (toki kissamme ei tule luokse silloin kuin Miete on paikan päällä, mutta vilkaisun kolli saattaa meihin kutsuttaessa luoda). Voi miten suloinen Miete on, kun hän sanoo "KSH", ja vilkaisee meitä vähän hämmentyneen näköisenä. Sitten uudestaan "KSH KSH". Voi kuinka viisas tyttö! Kissan näkeminen saa aina tytön silmät tuikkimaan ja hymyn esiin. Hymyreaktion aiheuttaa myöskin isän viheltäminen ja se kun äiti pesee hampaitaan. Varmaan ajattelee mielessään, että on noi naurettava näky;)

Eräänä aamuna näytin pehmokirjasta sammakkoa ja kysyin Mietteeltä "Mikä tämä on?". Tyttö sanoi "sasa". Vertailun vuoksi, yleensä kun käymme eläin- tai hedelmäpalapelin palat läpi on kaikkien nimi kysyttäessä "tätä". Muutenkin tuntuu, että kovasti tyttö yrittää sanoja tuottaa ja passiivinen sanavarastokin kasvaa kokoajan.

Laitetaanpas tähän loppuun kiva leikkilaulu, jota lauloin pitkästä aikaa eilen illalla. Täytyypä muistaa ottaa tämä useammin päivän ohjelmaan:

Katsotaanpas onko oikeassa jalassa varpaat kotona,

yksi, kaksi,kolme, neljä, viisi varvasta

Katsotaanpas onko vasemmassa jalassa varpaat kotona

yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi varvasta

Katsotaanpas onko oikeassa kädessä sormet kotona

yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi sormea

No, katsotaanpas onko vasemmassa kädessä sormet kotona

yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi sormea

Kaikki oli kotona!!!