perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kun pipot lähtevät lapasesta

Syytän erityisesti Mietteen yksiväristä pinkkiä haalaria siitä, että olen tälle keväälle (ja toki myös ensi syksyä ajatellen) hurahtanut hankkimaan meille melkoisen määrän pipoja.






Lindex






Nosh




Viller-
valla



            






Uusimpana hankintana on kuvan pipotrio. Lähdin hakemaan tuota Noshin kirahvipipoa, mutta kuinkas sitten kävikään...Kirahvipipoa päästiinkin jo testaamaan, kun kävimme ystävän luona ihmettelemässä ja ihastelemassa viiden päivän ikäistä poikavauvaa <3 Muistui niin elävästi mieleen se tunne, kuinka sitä vauvaa vaan halusi pitää herkeämättä sylissä eikä sen katselemisesta saanut tarpeekseen! Miete oli aivan fiiliksissä vauvasta, silitteli poikaa hellästi ja halusi pitää kokoajan sylissä. "Olenko minä isosisko?"



 
 Mini Boden

Bodenin suloinen asustesetti piti testata sekä siistimmän takin että haalarin kanssa. Ylemmässä kuvassa ollaan lähdössä vähän epävirallisesti pitkänäperjantaina virpomaan -tärkeintä oli, että kaikki isovanhemmat saatiin pääsiäisen aikaan virvottua:) Luulin muuten että kyseessä on kissapipo ja -tumput, mutta nyt kun tarkemmin katson niin eikös noi esitä hiirtä...



me&i

Kirahveista ja hiiristä siirrytään sammakoihin: Meandin froteinen sammakkopipo oli ihan nappivalinta kevään haalareiden kaveriksi!

Vaikka kuvaan ei lätäkköä osunutkaan, on kyseessä Suuri lätäkköjahti Marjamäen Pajutilalla (ja ehkä kävimme myös samalla herkuttelemassa juustokakulla...). "Minä tykkään lätäköistä niin paljon!" sanoi Miete tänään viimeksi. Sisälläkin leikitään lätäkköleikkejä. Miete hyppelee ja me laulamme: "Pompin, pompin kuralätäkössä, kumisaappaat, kurahousut, sadelakki päässä". Laulun päätteeksi Miete saattaa kysäistä, että missä se sadelakki on. Minä sanon, että voit pukea sen leikisti. Tyttö vie kädet hetkeksi päänsä päälle, ja leikki ja laulu jatkuu
.

Lenne

Takatalven sattuessa voidaan toki turvautua UNQ:n fleecepäähineisiin, jotka on tässä blogissa ennenkin esitelty. Yllätyssuosikiksi nostan kuitenkin Lennen lämpöisen tupsupipon, joka sopii mielestäni täydellisesti pallohaalarin kuosiin.

Sellaisia päähineitä meillä käytetääv vk-haalareiden kanssa. Löysitkö suosikkisi?:)

12 kommenttia:

  1. ihanat pipot kuvassa. Minulla tekisi myös niin ostaa noita värikkäistä trikoopipoja, meillä ei vaan nyt ole oikein asua mihin ne sopisivat. Siksi mietinkin juuri tuota samaa pinkkiä haalaria tai sitten tuota vanhempaa tickettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä yksi ykisvärinen haalari kannattaa hankkia värikkäitten pipojen varalta;) Meille löytyi tuo pinkki haalari puoleen hintaan ihan sattumalta. Talveksi onkin siten taas kuviollisempia vaihtoehtoja varattuna:)

      Poista
  2. Meidän suosikki on jo löytynyt noista eli kirahvipipon olemme kotiuttaneet meille :D. Ja mun mielestä tuossa on pipoja vain muutama... En taitaisi kehdata blogata meidän pipokasoista ollenkaan :O.

    Niin ja onko tuo kuralätäkkölaulu ihan oikea laulu? Meilläkin olisi tarvetta sellaiselle laululle :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirahvipipo on kyllä ihana <3 Ja tosiaan tuo pipomäärä on ihan kohtuullinen -ainakin keskivertobloggaajan mittareilla mitattuna:) Tosin eihän tuosa vielä kaikkia meidän kevätpäähineitä esitelty... Viime talvena huomasin, että me pärjättiin muuten käytännössä kahdella arkihatulla + yhdellä "kauppareissuhatulla":)

      Kuralätäkkölaulu on ihan oikea laulu:)

      Poista
  3. Hauska otsikko. :)

    Olen nyt syksyn, talven ja kevään aikana oppinut kantapään kautta, että pitää hankkia ulkovaatteisiin sopivia asusteita myös. Koko ajan on ollut akuutti pipo-, hanska-, kauluri- ja kypärämyssypula, etenkin kun kaupasta ei vain löydy. Tästä postauksesta ottaisin mieluiten tuon Meandin sammakkopipon sekä Noshin kirahvipipon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis toi kirahvipipo on jotain niin ihanaa etten saa sanoja siihen!!! Aivan täydellinen <3 Ja iskit kyllä todellakin tän pipohullun sydämeen, nimittäin rakastan pipoja ja voisin ostaa kaikki mahdolliset kivat mitä vastaan tulee, pipoja ei vaan voi olla liikaa (vaikka meillä niitä taitaa ollakin;) Artullakin on se Racoonin sininen haalari, ja siinäkun on vain yksi tumma tähti edessä, menee sen kanssa aika moni pipo hyvin yhteen...syy siis lisää miksi voi ostella niitä pipoja ;) Meillä on vauvallekin jo ostettuna ties kuinka monta pipoa jemmaan, kaikkia erikokoja ja tyylejä...pitäähän niitä olla ;)

      Poista
    2. Noshin kirahvipipo ja meandin sammakkopipo olivat juurikin niitä the pipoja jotka meille piti hankkia -ja nuo muut ovat sitten vain hairahduksia siltä polulta:) Sun täytyy varmaan turvautua nettikauppohin noiden pasusteiden suhteen, toivottavasti on kokoja vielä jäljellä!

      Poista
    3. Edellinen kommentti siis "Vadelmialle". Ja Lara: Pipot on siinä mielessä kivoja, että ne ei maksa omaisuuksia eikä vie paljon tilaa vaikka niihin sattuisi vähän hurahtamaankin;) Lisäksi ne säilyy kuin uusina, kun niitä ei tarvitse kokoajan pestä -ja käyttöikäkin on yleensä pitkä. (Vitsit miten hyvät perustelut;))

      Oon muuten monesti miettinyt, että nyt jos meille tulis vielä vauva, niin mulla olisi ihan liikaa tieoa kaikesta ihanasta mitä vauvalle voi hankkia... Mietteelle tyydyin lähinnä koluamaan kirppiksia ja tyhjentelemään Lindexin alerekkejä...

      Poista
  4. Tuo Villervalla on niin nätti (ja toki kaikki muutkin!), kauhee kun ei tarvittais yhtään pipoa, mutta joka puolella näkee vaan ihanampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota Villervallan kuosia on sen verran näkynyt muissa blogeissa, etät vaikutuksille alttiina taisin vähän ihastua siihen(kin):) Meille taisi tulla samaa kuosia myös paita;)

      Poista
  5. Onko teille muuten tulossa lisää lapsia? :) Tai siis että kun itsellä on nyt 1v 2kk ikäinen tyttö ja on jäämässä ainokaiseksi. Itse olen kyllä vasta 25v, mutta tuntuu kyllä erittäin vahvasti siltä että en halua lisää lapsia. Yhden kanssa kaikki on niin ihanan helppoa, onneksi mies on samaa mieltä kanssani :) Mieheni on minua 15 vuotta vanhempi joten hän nyt ei jaksaisi enää aloittaa vauvavuotta alusta, enkä kyllä minäkään. Elämä on jotenkin ihanan rentoa ja mukavaa yhden kanssa, on aikaa keskittyä vain siihen yhteen, ja on myös paljon helpompi järjestää omaa aikaa, sekä aikaa miehen kanssa :)

    VastaaPoista
  6. jos oot missään vaiheessa myymässä tota hiirisettiä niin muista mun nimimerkki ;) ne on aivan yli ihanat ja niitä ei meinaa mistään löytyä. sari.haataja (at ) mbnet. fi

    VastaaPoista