torstai 25. lokakuuta 2012

Vähän vielä lapsibloggailusta + Söpöstelyasuhaaveita


Olinpas hieman provokatiivinen edellisessä postauksessa. Tilastojen perusteella otsikko houkutteli nimittäin ennätysmäärän kävijöitä blogiini.

Tuli kyllä koko päivä pähkäiltyä tätä bloggailua. Sitä kävi monenlaista keskustelua läpi oman päänsä sisällä. Iso osa minusta puolustaa tätä touhua ja suhteuttaa lapsibloggauksen oikeudenmukaisuutta siihen, miten oikeasti tässä maassa moni lapsi joutuu kärsimään. Ja mitkä itsemääräämisoikeudet lapsilla on joissakin maissa ja kulttuureissa verrattuna hyvinvointi(?)yhteiskuntamme mammoihin joiden suurinpiirein ainoa vika vanhempana on lapsensa kuvan laittaminen nettiin...

En oikein tunne tekeväni väärin kun olen kirjoittanut lapsestani blogiini kuvien kera. Vai onko se vain defenssi? En myöskään pelkää pätkääkään että lapseni joutuisi kiusatuksi tämän blogin takia -tai suuttuisi minulle eliniäkseen. Uskallan väittää että virtuaaliset vauvakirjat ovat tätä päivää. Varmasti itsekunkin on kuitenkin viisasta miettiä mitä kannattaa lapsestaan julkisesti tuoda esiin. Rakkaus on sokea.

Olen aina ajatellut kuvia ja kirjoituksiani lahjana lapselleni. "Mä haluaisin printata kaikki noi sun jutut, paitsi ne vaatejutut", totesi mieheni kerran. Toisaalta esitin itselleni kysymyksen: "Onko lapsestani tullut minulle harrastus?" Se kuulostaa ihan kamalalta. Tämä blogi on minulle rakas harrastus, mutta ilman lastani tätä ei olisi. Joskus olen iltaisin ajatellut, että voi miten häntä rakastan ja kaipaankaan: kun hän menee nukkumaan, minä juoksen sormet syyhten läppärille kirjoittamaan hänestä.

On kuitenkin muutama juttu, jotka aion toteuttaa. Perustan sukulaisille ja ystäville suljetun blogin, jossa kirjoitan avoimemmin Mietteen kehityksestä kasvokuvineen: Monesti tytöllä on turinoita, jotka läheisistä ovat varmasti suunnattoman ainutlaatuisia, vaikkei se ns. bloggauskynnystä ylittäisikään. Toki edelleen tulen arkisia hetkiä myös tähän blogiin tallentamaan, sillä en halua tehdä blogistani pelkkää ostoskanavaa. Tämä tulee kuitenkin olemaan minulle se hömpöttelypaikka ja samalla isovanhemmat säästyvät näiltä kamalilta tahtoo sitä ja voi kun toi ois ihana -postauksilta: suoraan sanottuna hävettää välillä miten materialistisen kuvan annan itsestäni heille. Tämä syksy on ollut taas aika raskas töissä ja huomaan että kaikki pinnallinen hömppä tarjoaa ihanan pakomatkan arjen väsyttävästä kaaoksesta...

 


Mutta sitten kevyempiin aiheisiin (tuotteisiin mainoslinkit). Kokosin ihanan kollaasin vaatteista, jotka pukisin Mietteen ylle vaikka heti paikalla jos vaatteitten määrää (tai budjettia) ei tarvitsisi yhtään rajoittaa...

Lili Gaufretten ihanan rusettineuleen bongasin Melijoesta. Kaupassa on nyt menossa kirjautuneiden kesken vip-sale, jota välttelen parhaani mukaan;) Perusfarkkulegginsejä löytyy jokapuolelta. Kuvan mustat leggarit ovat Name It:n, kuva löytyi Booztin sivulta.

Lindexin pilkullinen toppatakki on mielestäni tosi nätti ja vieläpä erittäin edullinenkin. Tuo takki polttelisi kyllä minua, mutta me hukutaan kohta toppavaatteisiin...Ja sitten vielä nuo Sorelin suloistakin suloisimmat kengät (Brandokselta). Samaan aikaan niin söppänät ja sitten vielä takuuvarmasti lämpimät, menee loskakeleilläkin ja ja ja ja... no onneksi niistä ei ole Mietteen kokoa edes tarjolla! Isoin koko noista lastensaappaista on muuten 40, joten saattaisi hyvin kelvata tyylikkäälle mammallekin ulkoiluun:)

Asusteita en huomannutkaan kollaasiin etsiä. Mutta eipä kai se ole kovin vaikeaa arvata, että näen vaaleanpunaista: UNQ:n vaaleanpunainen kruunuhattu olisi aika lyömätön, eikö?

8 kommenttia:

  1. Helpottaa varmaan tietää, että Lindexillä oli ainakin tänään ulkovaatteet -20% ;) Tuo takki on kyllä tosi kiva, ja hupun karva vielä lisäplussaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki, toivottavasti siitä oli jollekin iloa vaikka itse pysyinkin nyt tiukkana;)

      Poista
  2. Olen hyvin samoilla linjoilla kanssasi tästä lapsibloggaamisesta. Monen blogin pitäjä varmasti miettiikin tällä hetkellä bloginsa tulevaisuutta. Varovaisuus on toki hyvä asia, mutta toisaalta ei kai tässä nykymaailmassa voi mihinkään umpioonkaan ahtautua? Enkä tarkoita nyt, että kaikkien pitäisi harrastaa lapsistaan bloggaamista :)

    Ihania juttuja olet bongaillut :)

    VastaaPoista
  3. Jos otat suljettuun blogiin tälläisiä nettituttavuuksia mukaan, niin mua kiinnostaisi ehdottomasti lukea lisää Mietteen touhuista. En kuitenkaan loukkaannu, jos haluat pitää toisen blogin ihan vain sukulaisille ja liveystäville :)

    Voit laitella mulle asian tiimoilta, vaikka sähköpostia jos haluat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta:) Liveystävät eivät muuten tiedä edes tästä blogista, joten tuskin tuota uuttakaan blogia kenellekään markkinoin. Täytyy vähän isovanhemmiltakin kysellä, miten he tämän blogijutun näkevät...Just nyt tuntuu työläältä ajatus tehdä "tuplablogia" joten varmasti hetki menee vain näiden pinnallisempien aiheiden parissa...:)

      Poista
  4. joku ei ollut tiukkana ja kävi hakemassa tuon lindexin pallotakin otin reilun koon jos tuurilla menisi monta talvea ;) vielä iso mutta ei nyt ole tarvettakaan! hinta ei kyllä päätä huimannut alen jälkeen! mutta oli se söpö päällä! ei olisi pitänyt huomata postaustasi ;) olin kyll ihanan takin jo bongannut mutta kuopannut, noh ale ratkaisi kaiken :D

    VastaaPoista
  5. OIh, mä oon vähän kade tosta takista! Itse nyt kaappien järjestelystä innostuneena pystyn hillitsemään noita hankintoja, tuntuu että vaatteita on hieman liikaakin...Mut ihana hankinta kyllä <3

    VastaaPoista