sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Syyskuupaasaus

Miete taiteilee tuossa vieressä vesiväreillä (tai siis lähinnä "lakkailee kynsiään" ja tekee vesikuppeihin "noitien taikajuomaa": maistoin äsken yhdestä kupista ja muutuin ihan hirvittäväksi noita-akaksi -mahtaakohan kukaan huomata eroa entiseen;)).


Nyt kun tässä puuhailen omiani lapseni viihdyttäessä itse itseään, tuli mieleen, kuinka äärettömän helppoa on syyllistyä näissä "vahemmuuden paineissa".

Facebookissa arvosteltiin sitä, kuinka joku äiti oli lastensa kanssa leikkipuistossa älypuhelin kädessään (= huomio suuntautunut johonkin muuhun kuin lapsiin). Taannoin luin lehdestä, että päiväkodin työtekijät ovat tehneet karmivan havainnon: jotkut vanhemmat saattavat olla puhelimessa hakiessaan lasta hoidosta. Suomi on einesruuan luvattu maa, mutta silti itseäänkunnioittava vanhempi valmistaa ruuan alusta loppuun itse (mielellään luomuraaka-aineista).



Itse vilkuilen hyvin usein facebookkia puhelimen kautta (myös leikkipuistossa), olen hakenut muutaman kerran lapsen hoidosta siten, että minulla on ollut vielä puhelu kesken. Ja vaikka terveellisen ruuan tarjoaminen lapselleni on minulle tärkeää, olen loppupeleissä parempi äiti jos annan säännöllisesti itselleni luvan kaupan valmiiseen maksalaatikkoon tai pinaattikeittoon.


Ja tämä ripittäytyminen on vasta alkusoittoa kaikille niille virheille mitä olen tehnyt ja mitä tulen tekemään. 

Silti koen olevani keskimäärin ihan hyvä äiti.On huonompia päiviä ja täydellisiä päiviä. Ja enimmäkseen jotain siltä väliltä.


Ehkäpä se vanhempi, joka hakee lapsensa päiväkodista luuri korvallaan, kiroilee sisäisesti, ettei voi sulkea puhelinta juuri sillä hetkellä. Leikkipuistossa puhelintaan selaileva äiti ei ole ehkä tavannut ystäviään livenä kuukausiin, tai vuoteen: Samoja ruuhkavuosia elävän ystävän FB-päivitys voi olla sillä hetkellä vertaistukea parhaimmillaan.

Samalla kun meillä on tarve tarttua vanhemmuuden heikkoihin hetkiin ja vertailemme itseämme muihin -hui kauhistus, ehkä vähän erilaisiin äiteihin ja isiin- unohdamme ketä ovat ne ihan oikeat riskilapset. Ne ovat niitä, joiden on parempi olla siellä päiväkodissa kuin kotona. Niiden murhe ei ole äiti kännykkä kädessä vaan äiti viinipullo kädessä. Ne eivät tiedä, mihin aikaan seuraavan kerran syödään -vai syödäänkö ollenkaan.


Mitä voisikaan tapahtua, jos tähän sormellaosoittelukulttuuriin käytetty energia kohditettaisiin oikeisiin ongelmiin. Kenties jotain oikeasti hyvää?

10 kommenttia:

  1. Nykyään äidit vertailevat ja haukkuvat toisiaan todella avoimesti :( itse kanssa puhun puhelimeen puistossa, selaan välillä facebookia ja blogeja. Joskus syömme pinaattikeittoa pakastealtaasta, mutta välillä leivotaan sämpylät itse. Onneksi itse tietää olevansa ihan hyvä äiti ja lapsilla on turvallinen koti kasvaa.

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti! Oon monesti miettinyt, miten suppeakatseisia ihmiset ovat, että jso näkevät äidin se puhelin kädessä niin vetävät heti johtopäätöksen et äiti on AINA puhelin kädessä eikä osaa pistää sitä pois. Niin helposti, kahden minuutin perusteella. Ei ymmärretä, et nähdään ihmisen elämästä vain hetki... jos ostan tänään valmimaksalaatikon, ei se tarkoita etteikö huomenna hautuisi pata liedellä...

    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  3. hyviä ajatuksia! Turhaa pikkusieluisuutta on niin paljon.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain:) Kirjoitus oli hyvä muistutus myös itselleni, että pitäisi välttää toistne turhaa leimaamista.

      Poista
  4. Se on käsittämätöntä, kuinka nykyään pyritään syyllistämään toisia (äitejä) ihan joka asiasta. Mielestäni on normaalia puhua puhelimessa ja katsella Facebookia, ei (normaali)lasten tarvitse saada koko ajan huomiota. Tuo normaali siksi, että itselläni on erityislapsi, joka rankaisee kyllä aika kovasti, jos joskus kiinnitän huomioni liian pitkäksi aikaa muualle... Silläkin uhalla vaihdan silti kuulumisia Facebookissa ja jopa luen blogeja, itsepähän sitten siivoa jälkiä tai hyssyttelen raivokohtauksia ;)

    Tosin sen pyynnön ymmärrän, että lopetetaan puhelu ennen lapsen hakemista päiväkodista, sillä siinä se kohtaamistilanne voi olla todella latautunut ja lapsi jo pitkään innolla odottanut vanhempaansa hakemaan, niin on todella ikävää, jos silloin ei olekaan aikaa kohdata. Joskus olen jäänyt kulman taakse lopettelemaan puheluani aika pitkäksikin aikaa.

    -jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä oikeassa tuossa, että on lasta kohtaan todella väärin hakea hänet puhelin korvalla hoidosta. Tarkoitus oli ehkä vähän kirjoituksellani provosoida, ja samalla rehellisesti myöntää, että näin on muutaman kerran itsellenikin käynyt. Ja normaali vanhempi varmaan tiedostaa ihan itse, ettei se ole soveliasta: toisaalta jos jollain vanhemmalla on tällainen jatkuva tapa, ehkäpä päiväkoti voisi puuttua asiaan ja kysyä vanhemmalta, näkeeköhän miten se lapseen vaikuttaa...

      Poista
  5. Ai niin, piti vielä kysymäni, että mistä tuo ihana takki on?
    -jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takki on Ciraf-merkiltä, ostettu Prismasta viime keväänä:)

      Poista