torstai 11. helmikuuta 2010

Kirppishaaste

Kuinka usein kirppistelet?

Nyt kun vauva on pieni, en ole päässyt kirppistelemään juuri ollenkaan. Raskausaikana taas oli kätevä ottaa auto alle ja käydä kaikki parhaat kirppikset läpi, yleensä sunnuntaisin. Ehkäpä kesällä vauvan kanssa liikkuminen helpottuu ja pääsen taas aloittamaan säännöllisen kirpputoriharrastuksen.

Miksi kirppistelet?

Kirppistely on mulle aika uusi juttu ja kiinnostuin siitä oikeastaan muoti/tyyliblogien kautta. Tajusin, että se on järkevää, edullista, ekologista, tyydyttävää ja trendikästäkin! Kun tekee löytöjä pikkurahalla, saa iloisen mielen ja tuntee itsensä vähän paremmaksi ihmiseksi ;)

Millaisilla kirppareilla käyt?

Käyn vain itsepalvelukirpputoreilla. Tämän hetken suosikit ovat Radiokirppis ja Bonuskirppis Tampereen keskustassa, sekä Jumbo Kaukajärvellä. Kaikissa näissä minulla on ollut myös oma pöytä. Näistä löytyy lähinnä vaatteita vauvalle ja äidille sekä pienesineitä sisustukseen.



Radiokirppis Tampereella (kuva)

Ostatko usein periaatteella kun "halvalla sai"?

Kyllä, ruokakaupassa. Muuten en (enää). Yhä enemmän pyrin panostamaan määrän sijaan laatuun. Esim. kosmetiikan suhteen (jota en kylläkään osta kirppareilta!) satsaan nykyään vain "parhaaseen" ja tarpeelliseen ja kulutan tuotteet huolella loppuun ennen kuin hankin uusia.

Millainen kirppistelijä olet, pengotko tarkkaan vai vilkaisetko vain?

En hirveästi pengo. Voi olla että moni hyvä löytö jää tekemättä, mutta mieluiten ostan pöydistä, jotka ovat suhteellisen siistejä ja järjestyksessä.

Parhaat löytösi?



Isäni osti kauan sitten meille lapsuudenkotiin vanhan käsintehdyn ruosteisen lintuhäkin, joka jäljistä päätellen oli ollut ihan oikeassa käytössä. Hän puhdisti ja maalasi sen ja jossain vaiheessa häkki päätyi minun huoneeseeni. Häkki on kulkenut aina mukana, vaikka en tähän päivään mennessä ole löytänyt sille paikkaa, johon se istuisi täydellisesti. Hauskaa on myös se, kuinka hyvän sisustussilmän omaava isäni oli "aikaansa edellä". Nythän erilaiset lintuhäkit ovat jo yleinen ilmiö sisustuksessa ja niitä saa ostaa vaikkapa Tiimarista. Tämä ei nyt varsinaisesti ole minun löytöni, mutta paras löytö silti.



Oma paras löytöni on Travallen toppapussi, joka on ollut aivan ihana meidän talvivauvalle! Maksoin siitä muistaakseni kympin.



Ja sitten on tietenkin tämä 60-luvun ihana vitriinikaappi, ostettu antiikkikirppikseltä joskus viisi vuotta sitten.

Mitä yleensä ostat kirppareilta?

Vaatteita lähden penkomaan. Pyrin pääsemään eroon kaikesta ylimääräisestä "sälästä", mutta pieniä sisustusjuttuja saatan kuitenkin ostaa.



Eteisessä paikkansa ovat lunastaneet kirppikseltä bongattu hempeä nalletaulu ja rottinkisydän, jossa on kätevä säilyttää avaimia.

Mitä haluaisit ostaa enemmän kirppareilta?

Varmaan huonekaluja. Haaveilen vanhasta pulpetista ja romanttisesta rautasängystä tytön huoneeseen. Myös vanha, kulunut puuarkku olisi kaunis sisustuselementti. Jos eteen tulisi täydellinen vanha sivustavedettävä puusohva, kotiuttaisin sen mielelläni.

Mitä et osta kirppareilta?

Alusvaatteita, kosmetiikkaa, sekä trokari- ja ylihinnoiteltua tavaraa. Myös kenkien suhteen olen aika kranttu.

Pidätkö itse kirppispöytää?

Olen pitänyt neljä kertaa ja tuotto on aina ollut oikein hyvä. Nytkin olisi akuutti tarve päästä myymään omia ja vauvan vaatteita pois. Keväämmällä aion pöydän varata, todennäköisesti Tampereen Bonuskirppikseltä. Myös huutonettiä olen harkinnut, mutta pitäisi ensin opetella laittamaan sinne niitä kuvia...

Onko jotain, mitä et voisi viedä myyntiin?

Myyn kaikkea, minkä laki sallii :) No, mitään kovin arvokasta (kellot, aidot korut) en viitsisi kirpputorilla myydä.

Jos sinulla on lapsia, ostatko kaappiin seuraavia kokoja odottamaan lapsen kasvamista?

Tämä on vakaa aikomus ja raskausaikana ostinkin maanisesti paljon vaatetta tulevalle vauvalle! Haasteelliseksi sen tekee se, että tuoreena äitinä ei silmä ole vielä harjaantunut tekemään kokoarvioita kovin pitkälle eteenpäin. Minulla ei esimerkiksi ole oikein käsitystä siitä, minkäkokoinen toppahaalari pitäisi ensi talveksi hankkia, kengistä puhumattakaan!

Sovitatko vaatteita vai ostatko kokeilematta?

Pyrin aina sovittamaan.

Bloggaatko kaikki kirppisostokset?

En itsetarkoituksellisesti, mutta kivahan niistä olisi ehtiä bloggaamaan.

Löytö jonka jätit ostamatta ja jälkeenpäin harmitti?

Näin kirppiksellä ihanan graafisen, mustavalkoisen ja uudenveroisen toppapussin vauvalle. Hintaa oli 20 € ja ajattelin, että se on aika paljon kirppisvaatteesta. Seuraavana päivänä lähdin hakemaan ihanuutta, mutta se oli jo mennyt! Toisaalta, se ei suinkaan olisi ollut välttämätön joten ehkä hyvä niin...

Löytö, jonka haluaisit vielä tehdä?

Varmaan se mainitsemani vanha pulpetti. Ja uudenveroinen Chanelin 2.55 jumbo -käsilaukku, anyone?




Kiitos Marjuli kivasta haasteesta! Haasteen laitan eteenpäin ihan kaikille, joita kirpputorit kiinnostavat. Jos otat haasteen vastaan, laita kommenttia niin tiedän käydä kurkkimassa :)

5 kommenttia:

  1. Minun ei tule kovin paljon kierrettyä kirppareilla. Mutta meidän pienessä kylässä on kaksi, varmaan kevään myötä niissä tulee käytyä päivälenkeillä. Olen aika huono shoppailija, mukana pitäisi aina olla joku "mentor" joka näyttäisi kivat jutut joista voisin valita.:D
    Huonekaluja ollaan löydetty kyllä kirpparilta, kuten keittiön pöytä+tuolit ja keinutuoli. Kierrätys on kuitenkin kiinnostavaa ja kivaa. Nyt kiinnostaa käsityöt ja tuo uusi Singer odottaa vaatekaapissa että aloittaisin ompelun harjoittelun.

    VastaaPoista
  2. Minäpä otin haasteen vastaan :) Ja tulikin heti kauhee himo lähtee tekeen löytöjä kirppikselle kun tota kirjoitti ;)

    Kiva blogi muuten sulla, käyn lukemassa aina kun uutta kirjoitat mutta kommentointi on vähän unohtunut.

    VastaaPoista
  3. Tää on kiva haaste ja tosi mielenkiintoinen lukea :) Mietiskelin jos tähän voisin osallistua, mutta mä oon niin noviisi tässä kirppistelyssä, että ei mulla oikeesti ole vielä mitään erityisiä löytöjä tai kunnon sanottavaa asiaan. Sen verran kuitenkin, että viime perjantaina lompsin taas lähikirppikselle ja tein siellä tosi kivoja ostoksia. Tarkoitus olis ne tässä parin päivän sisällä blogata, katotaan nyt saanko aikaiseksi :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kun vastasit haasteeseen! Kauniita kuvia löydöistäkin oli :)

    Hei, jos innostut huuto.netistä niin aijaa.com on todella helppo tapa ladata kuvat omalta koneelta nettiin ja sieltä saa valmiit koodit miten linkittää se oma kuva sitten huuto.nettiin!

    VastaaPoista
  5. Voi, mä oon unohtanut vastailla näihin kivoihin kommentteihin! Mutta jos ootte vielä kuulolla niin...

    Tuuli: Mähän hankin kans raskausaikana innoissani ompelukoneen kun luulin, että äitiyslomalla on sitten aikaa ommella. No eipä ole ainakaan vielä ollut, menisi varmaan lankojen virittämiseen koko vauvan päiväuniaika ;) Oletko itse ehtinyt vauva-aikana ompelemaan? Varmaan ainakin vaippoja ja niitä rintsikan suojia?

    Lara ja Petuli: Kiva että tartuitte aiheeseen omissa blogeissanne!

    Marjuli: Olenkin tuosta Aijaasta kuullut ja taistelen sen kanssa parhaillaan. Aijaa tökkii ja huutonetissä rivit heittelevät miten sattuu, mutta kyllä se kai tästä :) Kuten aneemisesta blogipohjastanikin voi päätellä, olen aika onneton kaiken tekniikan kanssa :)

    VastaaPoista