maanantai 13. joulukuuta 2010

Keksi itse otsikko



♥ Kohta pitäisi jo kiireiden helpottaa.

♥ Tänään tuli jo monta pientä pakettia tehtyä.
Omakin toive - arkinen ja mukava- on jo kantautunut joulupukin korviin.

♥ Kotona on kauniin jouluista (toki siivota vielä pitäisi, kuten aina).

♥ Syyskauden vaatekutsut (me&i) saan loppuviikosta päätökseen:
Alkaa pieni "loma" ennen jännittävää kevätkautta!

♥ Tärkeitä asioita blogiin kirjoittamatta:
Mietteen kahdennestatoista kuukaudesta, Mietteen ensimmäisestä vuodesta.
Niitä hetkiä, fiilistelyä, odotan kaikkein eniten.

♥ Palaan mahdollisuuksien mukaan:
vastaamaan kommenteihin
aukaisemaan joulukalenterin luukkuja
ja kurkkimaan blogeihinne.

P.S. Mun Gymboreen tilaus ei ole vieläkään tullut. Höh!

8 kommenttia:

  1. Ai kun olen kateellinen tuosta kolmannesta sydämestä. Meillä ei ole vielä jouluista. Arkisen sotkuista ja joulutavaroista suurin osa on vielä laatikossa eteisessä. Paljon pitäisi vielä joulutavaroita ostaakin, kun meillä vietetään ensimmäistä "kunnon joulua" vasta tänä vuonna. Aikaisemmin ollaan vietetty joulunpyhät perheellä (siis mammojen helmoissa), niin en ole nähnyt mielekkääksi ostaa kuusta jne. Nyt täytyy sitten hankkia yhtä sun toista...

    Eilinen kolmen tunnin kauppakeskus-spree ei yhtään tuonut lähemmäksi tavoitetta... kääks.

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Tein itse viimeisimmän tilaukseni Gymboreelle 23.11., eikä ole vielä tullut! Mulla ovat kyllä lähes kaikki tilaukset juuttuneet tulliin, nyt tämän pitäisi olla niin pieni, ettei alv:ia mene, silti ei pakettia näy...

    VastaaPoista
  3. -S- : Me saatiin jouluverhot viimeviikolla ja siitä se tunnelma sitten lähti;) Yritän olla ostamatta kaikkea ihanaa pientä joulutilpehööriä, eilen tarttui mukaan yksi söpö enkelikalenteri ja pieni tekojoulukuusi...Ja kun et kerran ole vielä ehtinyt ostaa koristeita niin odota samantien sinne aatonaattoon niin koristeita saa usein 50-70 prosentin alehintaan:)

    Suvi: Mulla oli n. 100 euron tilaus eikä sen kai pitäis jäädä tulliin?! No, katotaan miten käy. Toivottavasti saadaan kumpikin pian pakettimme!

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla että jollain muullakin on välillä vähän kiireistä :) Tuntuu että joulu on ihan kohta ja puolet asioista tekemättä, kääks!

    VastaaPoista
  5. Hei vielä!

    Jos tulli nappaa paketin, niin 100 eurosta menee se alv eli 22 %. Alvia ei mene, jos alvin osuus jäisi alle 10 euron, eli kun tilauksen arvo on n. alle 45 euroa. Onneksi Gymbon paketeissa ei toimituslistoissa lue postikulujen osuutta, eli niistä ei tartte maksaa sitä alvia.

    VastaaPoista
  6. Vaihdoin juuri joululakanat sänkyyn. Stella heti huomasi niissä olevan kissoja ja alkoi naukumaan :D

    Mulla on hirvittävän huono omatunto, kun en ole kerennyt kommentoida blogiasi niin paljon kuin olisi halunnut. Tuntuu vaan olevan hirvittävä kiire päällä.

    Mukavaa joulun odotusta ♥

    P.S. ihanan näköinen pussukka tuossa kuvassa!

    VastaaPoista
  7. Iita: Aina se kiva joulu on tullut kiireistä huolimatta, joten toivottavasti tänäkin vuonna:) Ihanaa joulunaikaa teille!

    Suvi: Kiitos lisäkommentista:) Tämä vahvistaa ainakin sen, että tuskin koskaan tilaan sieltä mitään normaalihintaista!

    Ciancia: Ihana Stella♥ Ei noille voi kun nauraa! Toivon teille oikein ihanaa joulunaikaa ja lupaan tulla pian poikkeamaan taas sinun ihanassa blogissasi (= TOSI huono omatunto!). Olen miettinyt tuota huono omatunto -asiaa ja se on mielestäni aika ikävä juttu. Itsekin välillä huomaan kantavani huolta siitä, etten ole a) ehtinyt nopeasti reagoida ihaniin kommentteihin joita saan omiin postauksiini b) lukea ja/tai kommentoida toisten blogeja (taidan seurata noin sataa blogia!) c) päivittää omaa blogiani

    Sitten olen ajatellut, että tämä lapsen saanti on minulle ollut myös ihana paluu arkeen ja elämän perusasioihin. Tarkoitus on ollut nimenomaan nauttia myös siitä, ettei työpaineet ja stressi, tekemättömät työt ja velvollisuudet paina. Minusta bloggailun ei pidä tuntua pakolta vaan sen tulisi olla nimenomaan ihana harrastus ja toki myös mahtava mahdollisuus vuorovaikutukseen muiden äitien kanssa. Itse yritän olla stressaamatta kun tulee kausia, ettei ehdi huomioida muita niin paljon kuin haluaisi. Eikä minullekaan tarvitse koskaan kommentoida velvollisuudentunnosta, kommentit ovat aivan ihania, mutta pidän postauksiani tärkeinä minulle joka tapauksessa:)

    Varmasti kuljen mukana teidän -ja monen muun- blogiarjessa, vaikka hiljaisia kausiakin tulee. Ja uskon että sinäkin pysyt meidän matkassa mukana, blogiystäväni♥

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka kauniisti kirjoitit ♥

    Ihan oikeassa olet, ettei mistään bloggailuun liittyvästä kannattaisi potea huonoa omaatuntoa. Mulle se vaan pukkaa tulemaan monesti, kun olisi niin paljon sanottavaa toiselle, muttei vaan ennätä. Täytyy yrittää olla stressaamatta.

    Totta, minäkin tulen pysymään teidän matkassanne, vaikkei aina kommentteja tulisikaan.

    Murkavaa, rauhallista ja stressitöntä joulun odotusta ♥

    VastaaPoista