lauantai 7. maaliskuuta 2015

Jälleen vähän uutta vanhaa


 



Kuusi yläosaa ja kahdet kengät maksoivat yhteensä 23,50 e. Ei paha hinta ollenkaan!
Kaikki löydöt tein Pirkan kirppikseltä Kangasalta.

Olen minä itsellenikin tehnyt huippuihania 2nd hand -löytöjä, mutta kun kyseessä on Louis Vuitton -merkkinen ihanuus, en valitettavasti ihan kauheasti säästänyt ;) Palaan mun LV-villityksiin vähän myöhemmin. Seuraavaksi postailen teille Mietteen asukuvaa viime perjantailta ja kirjoittelen suloisten kuvien kera Mietteen suosikkileluista (siitä onkin nähtävillä suloinen sneak peak Facebookissa).


 
Leppoisaa lauantain jatkoa!
Miete on isällään ja me ihmetellään Aatoksen kanssa kahdestaan tätä kodin hiljaisuutta ;)

tiistai 24. helmikuuta 2015

Kaksi lempparikollaasia (PDL ja MEANDI)



Joko olette tilanneet kevätuutuuksia? Minulla on tällä kertaa ostoshimotukset pysyneet hyvin hallinnassa. Yhden kevään uutuustakin tilasin, mutta siitä postailen teille myöhemmin. Pomp de Luxin mallisto ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa, ja monista mieleisistä vaihtoehdoista valitsin kollaasiin suurimmat suosikkini. Käyttöä olisi kenties eniten kauniille Centerville-tregginseille. Meillä menee nykyään trikoolegginsit hetkessä polvista rikki (Miete: "Koska mä leikin niin paljon koiraa."), joten vähän kestävämpiä alaosavaihtoehtoja täytyy ruveta pohtimaan.



Meandin ompputunika on todella raikas ja suloinen -olisin ehkä halunnut tuota kuosia myös mekkona. Keltaiset legginsit ovat aivan ihastuttavat, mutta edellä mainitusta polvet samantien rikki -syystä ne jäävät kyllä tilaamatta:) Tykästyin kovasti myös mosaic-tunikan kivaan malliin ja kesätaivaansiniseen väriin.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Nukenvaunut ja aamu-uninen Aatos


Miete on heti aamusta ideoita ja energiaa täynnä. Koiramme Aatos on onneksi vähän unisempi tapaus, eikä vastustellut kun häntä kuljetettiin nukenvaunuissa pitkin pientä kaksiotamme.


Tai ehkä Aatos ajatteli, että kun Miete saa jotain päähänsä, niin on parempi vaan alistua kohtaloonsa...

... ja onhan  noissa vaunuissa oikeastaan aika kiva ja lämmin pesä :)


Tämän kuvan julkaisinkin jo blogini Facebook-sivuilla. Vaunuleikkien lisäksi on kiva pukea Aatokselle nukenvaatteita ja laittaa hiuspantoja päähän. Onpa tuo koira joskus kolistellut pitkin lattioita vauvan muovinen ruokalappukin kaulassaan :) Aika kivasti mätsäävät neidin ja koiran asut yhteen, vaikka Miete vähän epäilikin, mahtaako Aatoksen asu olla liian tyttömäinen...

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kotikuva ja kurkistus keittiön kaappiin


Perjantai-iltana oli ihanaa tulla työmatkalta kotiin. Äitini oli hoitamassa Mietettä ja siinä sivussa puunannut koko asunnon. Kyllä lattiat kiilsivät ja pölytkin olivat jonnekin kadonneet ;) Minä sytyttelin kynttilöitä ja nautin oman kodin rauhasta ja tunnelmasta.

Jotenkin on jo kevättä rinnassa ja kevät alkaa hiipiä kodin sisustukseenkin (huomaa nuukahtaneet tulppaanit maljakossa).


Jääkaapin ovea koristavat Pip Studion tapetista tehdyt magneetit, ja söpöjä lintuja löytyy myös astiakaapin uusista mukeista. Ostin mukit Ikeasta.


Ikeasta ostin myös pari riittävän isoa lautasta. Ruoka-annokseni ovat niin isoja, että piti hankkia kunnon kulhot, jotta saan puuro- ja rahka-annokseni mahtumaan lautaselle!

Olen viimeaikoina innostunut todenteolla kirppistelystä. Aika paljon on tullut kierrätettyä tavaraa eteenpäin, joten täytyy olla tarkkana etteivät kaapit ala taas pursuilla...


Näitä kahta peltipurkkia en vaan voinut sivuuttaa vaan kotiutin ne meille neljällä eurolla. Saa jauhopussit kauniisti piiloon :)
 
Mukavaa viikkoa kaikille!

lauantai 14. helmikuuta 2015

Kourallinen ihmisiä ympärillä on mun taivaani

 
Tänään ajeltiin mummolla ja ukolla käymään. Siinähän se lauantaipäivä vierähtää mukavasti.
Ilta voidaan sitten rentoilla kotona telkkaria katsellen ja vähän jotain spesiaalia iltapalaa tehdään viikonlopun ja ystävänpäivän kunniaksi.
 
 

Automatkalla kuunneltiin taas kovalla Radio Suomipoppia.
Minua nauratti kun Miete lauloi Aikakoneen Odota-biisiä:
"Odota, miksi karhu juoksee niin varoen! Heräsin tähän kylmään aamuun, nyt palelen..."

Joskus on sellaisia päiviä, että kaikki biisit tuntuu kolahtavan jollain tapaa omaan elämään. Tänään fiilistelin jälleen kerran Mikael Gabrielin Älä herätä mua unesta -biisiä.

"Mä en haluu pahaa kellekään, vaan elää maailmaani.
Kourallinen ihmisiä ympärillä on mun taivaani."

Sopii hyvin myös ystävänpäivään:)

perjantai 13. helmikuuta 2015

Takki tarvitsee pipoapua!



Yksi Mietteen tulevista välikausitakeista on tämä H&M:n softshell -takki. Haluaisin teettää takin kaveriksi tummansinisen trikoopipon isolla valkoisella sydämellä. Olen sen verran ollut blogitauolla (omasta ja muiden blogeista) etten ole enää oikein kartalla, mistä saisi teetettyä asusteita toiveiden mukaan. Laittakaahan siis vinkkejä kommenttiboksiin, kiitos :)

Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Omatoiminen


-Äiti, mää olen semmoinen tyttö, joka petaa itse sänkynsä, Miete sanoi tomerasti aamulla.
- No niinhän sää olet! iloitsin, kun menin tytön huoneeseen tarkistamaan tilanteen :)
 
 
Nextin ihana uimapuku saapui, ja kävimme heti koeuimassa sen uimahallissa.
Puku on juuri niin kaunis kuin kuvittelin -ellei kauniimpikin!
Miete ei kuulu edelleenkään niihin uhkarohkeimpiin lapsiin ja vedessäkin ollaan aika varovaisia. Hienosti tyttö kuitenkin ui kellukkeiden kanssa jopa kymmenen metriä!
 
Uimahallin jälkeen meillä oli kiljuva nälkä. Pyörittelin kolme uunipellillistä lihapullia
-nyt on sitten pikaruokaa valmiina pakkasessa arkea helpottamaan.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Paketti pienelle tyttövauvalle

Ystäväni sai äskettäin neljännen lapsensa, ja maanantaina kävimme Mietteen kanssa onnittelemassa vanhempia ja kolmea isompaa sisarusta, sekä tietenkin ihastelemassa uutta tulokasta. Sanat eivät tietenkään riitä kuvailemaan, miltä tuntuu nähdä sellainen ihan pikkuruinen vauva. No, te tiedätte kyllä!

Olinkin odottanut, että pääsen pitkästä aikaa ostamaan jotain ihania vauvanvaatteita. Ja aina siellä vauvaosastolla mietin, että kyllä munkin pitäisi vielä vauva saada jo pelkästään niiden ihanien vaatteiden takia ;) Lindexillä iski runsauden pula, mutta mukaan tarttui suloiset pienet sukat ja ihana kukkahaalari.


Kuka tarvitsee lahjapaperia, kun kaapin kätköistä löytyy Ikean printtijulisteita.
Tuli aika söpö paketti :)



Kukkahaalari mätsäsi hienosti eteisen tauluun :)

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Onko seitsemäntoista ja puoli euroa sopiva hinta kengistä?

Vähän alle kahdella kympillä ei kummoisia kenkiä saa. Parit ballerinat henkkamaukalta ehkä, tai yhdet kumisaappaat ellei nyt sitten satu Huntereita metsästämään. Joskus arvokkaammissa kengissä on hyvä jälleenmyyntiarvo, mutta kyllä meillä on ainakin Mietteeltä jäänyt pari paria arvokkaita nahkakenkiä, joiden jälleenmyyntiarvo on käytön jälkeen puhdas nolla (oma vika, mitäs päästin kengät leikkimään lätäkköön ja hiekkalaatikolle ja jemmasin ne sitten jonnekin laatikon pohjukkaan linttaantumaan).

Olen kuitenkin niin ylpeä omasta seitsemäntoista ja puolen euron löydöstäni, että pakkohan tätä on blogissakin hehkuttaa. Tässä siis teille seitsemäntoista ja puolen euron kengät:



Pinkit lenkkarit 2,00 € ja Viking Gore Tex -lenkkarit 5,00 € 
 
 
H&M sandaalit 4,00 €


kimalleballerinat 2,00 € ja saman sävyiset kävelykengät 2,00 €


pitsiballerinat 2,50

Olen varmaan joskus aikaisemminkin blogissani maininnut kaikella fysioterapeutin pätevyydelläni (tässä on aavistus ironiaa, koska alan työkokemusta minulla on hyvin vähän), että omasta mielestäni käytettyjä kenkiä voi pitää, kun tarkistaa, ettei niitä ole selkeästi "virheastuttu". Kesällä kannattaa tietenkin pitää jaloista huolta hipsuttelemalla mahdollisimman paljon paljain varpain. Olen sitä mieltä, että jos käytettyjä kenkiä ostaa, niitä on hyvä olla useampi pari, jolloin riski siitä, että toisen käytetty kenkä ohjaisi uuden käyttäjän jalkaa ns. virheasentoon on pienempi. Ja näin minä saan myös hyvän, suorastaan tieteellisen perustelun tehdä kirpparilta vähän enemmänkin näitä kenkälöytöjä...:)


Eli vastaus otsikon kysymykseen: On se! Ainakin tässä tapauksessa.

P.S. Tsekatkaa edellisen postauksen alevinkki, kokoja näytti olevan vielä suht. hyvin jäljellä...

lauantai 7. helmikuuta 2015

Racoon -70%


Racoonin talvivaatteet myydään nyt -70% alennuksella Booztilla. Kokoja on vielä aika mukavasti jäljellä, mutta noilla aleprosenteilla kannattaa kyllä olla nopea! Omat suosikkini ovat ihanan pirtsakka keltainen takki (ihastuin takkiin vasta kun näin sen livenä erään pikkutytön päällä ja se oli häikäisevän söpö talven harmauden keskellä!). Takkiin yhdistäisin punaiset sydänrukkaset ja neulemyssyn. Toisaalta tuo pantteritakki olisi ihana punaisten asusteiden kanssa. Ja sitten taas haalari olisi kuitenkin vielä ensi talvena se käytännöllisin vaihtoehto ja hintakin olisi kohdallaan...

Jos siis tekee mieli hankkia vaikkapa ensi talveksi jemmaan Racoonin takki tai haalari noin viidellä kympillä, niin ei muuta kuin selailemaan tuotteita!

Blogiyhteistyö / Boozt

 

perjantai 6. helmikuuta 2015

Kesän kaunein uimapuku

 
Täällä odotetaan jo kesää. Entäs siellä?
 
On ihanaa suunnitella mökkireissua jonnekin päin Suomea,
ja selailla matkoja aurinkorannoille.
Poltetaan taas jalkapohjat kuumassa merihiekassa,
nautitaan valmiista ruokakattauksista
ja luetaan iso läjä kirjoja.
 
Mutta tärkein kuitenkin ensin: uuden uimapuvun hankinta pieneksi jääneen tilalle.
Täydellinen löytyi jälleen kerran Nextiltä, eikö ole suloinen!
 
 
 

Myös Nextin suojaavammat uimapuvut kannattaa tsekata. Miete pitää käytännössä aina kunnon uv-uimapukua auringonpaahteessa. Kuvakollaasin keskimmäinen on mielestäni kätevin: uima-asua voi käyttää missä vain ja tarvittaessa voi sitten heittää suojaavamman yläosan päälle. Haalarimallinen sydänpuku on tosi suloinen, mutta en voi kyllä suositella yksiosaista uv-uikkaria: sen pukeminen ja riisuminen märkänä on rasittavaa!

Mukavaa viikonloppua. Nautitaan talvesta -haaveillaan kesästä :)

torstai 5. helmikuuta 2015

Kuvia tasan viisivuotiaasta



Mietteen 5-vuotissyntymäpäiviä vietettiin joulukuussa, olisi varmaan korkea aika julkaista pari kuvaa mun isosta tytöstä. Kuvat olivat nopeita räpsyjä, joihin en ehtinyt panostaa ollenkaan. Harmittaa vähän, kun keksin vasta jälkikäteen, että pianon ääressä olisi saanut visuaalisesti kiehtovia kuvia Mietteestä mustavalkoisessa mekossaan. Nyt tyttö ei oikein malttanut siinä äkkiseltään poseerata.

Tärkeintä on kuitenkin se, että Miete sai juhlia ensimmäisiä kaverisynttäreitään, ja paikalla oli viisi ihanaa ystävää. Miete myös sanoi moneen kertaan, että hänellä oli aivan mahtavat synttärit! Ei siis haitannut, että "energinen" äiti haki K-kaupasta valmiina kaikki tarjoilut ja ohjelmanumerotkin plagioin suoraan sieltä sun täältä.


Synttärimekon olin ostanut jo paljon aiemmin Lindexin -70 % alerekistä, onneksi se kelpasi tarkalle tytölle. Mustavalkoista värimaailmaa pehmensin vaaleanpunaisilla sukkiksilla ja hiuspannalla, ja jalkaan mahtuivat vielä iki-ihanat Anguluksen sandaalit.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kodin säännöt

Tässä on jo yli puoli vuotta omaksuttu elämää, jossa en ole enää läsnä lapselleni kuten ennen olin. Elämää jossa pitää kirjoittaa kalenteriin "isi hakee", "isi vie", "lauantai isillä", "isi-viikonloppu". Aluksi se tuntuu vääryydeltä, sitten siihen jotenkin tottuu, mikä sekin on tavallaan väärin. Ja kun itsellä helpottaa, sitä voimakkaammin se tuntuu lapseen osuvan: "En kestä kun en nää teitä yhdessä eikä tälle asialle voi tehdä mitään!"

Tänä iltana hain kuitenkin onnellisen ja reippaan lapsen isältään. Viikonlopun aikana oli käyty jäähallilla luistelemassa ja rakennettu hieno raketti. Miete hihkui entisen yhteisen kotimme eteisessä: "Mulla on ihana perhe! Äiti mä oon onnekas kun mä synnyin just sun masusta! Mun perheeseen kuuluu sisko, äiti, isi ja Aatos.".

Se on tärkeää. Lapsen tunne siitä että perhe ei ole kadonnut mihinkään. Vaikka onkin kaksi eri kotia. Vaikka joutuu elämään ikävöinnin kanssa.

Illalla teimme Mietteen ehdotuksesta kotiimme säännöt. Miete keksi itse niistä jokaisen, minä autoin vain muotoilemaan lauseet vähän tiiviimpään muotoon ja tietenkin sanelin oikeat kirjaimet:




Ei saa tapella
Pese kädet
Ei saa mankua ruuasta
Ulkoiluta Aatos
Siivoa jälkesi
Muista rakastaa

Säännöt ovat osin aika vaativat, mutta kyllä me ainakin yritetään parhaamme!

Tässä vielä kuva Mietteestä ja Aatoksesta Tahkon upeissa maisemissa viime kesänä:

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Maanantain asu ja lelu


Vietin tänä syksynä ihanan pitkän viikonlopun Köpiksessä, ja kyllähän sieltä lastenvaatemerkkien luvatusta maasta tuli muutama vaatekin ostettua Mietteelle. Kuvan satumainen pupumekko on varattu maanantaipäivän asuksi päiväkotiin. Maanantaisin on tietenkin myös lelupäivä, ja mummon tekemä ihana käärme pääsee hoitoon mukaan...


Köpiksen kauppakeskuksissa oli muuten mm. Bisgaardin ja Anguluksen kenkiä 20 %:n alessa, mutta kenkähyllyt ammottivat tyhjyyttään, eikä hajakokojen joukosta löytynyt Mietteelle sopivaa paria. Jos teillä majailee hopean tai kullan värisiä nahkasaappaita (koko n. 28/29) olisin kiinnostunut ostamaan sellaiset Mietteelle. Laita vaikka kommenttiboksin tai facebookin kautta viestiä. 

Kiitos teille kivoista viesteistänne ja mukavaa viikkoa! 

Ja hyvää isänpäivää :)

tiistai 4. marraskuuta 2014

Annos arkea


Hoitopäivän jälkeen menimme suoraan kirjastoon palauttamaan myöhästyneet lainat 
ja hakemaan "pari" uutta kirjaa. Koira-aiheiset kirjat ovat pop! 
Suosittelen lämpimästi Eppu Nuotion Kingi-sarjaa.


Aamulla, päiväkotiin lähtiessä, takin hupusta lennähti lattialle kasa lehtiä. 
Ovat siinä muuten vieläkin... mutta kyllä mä ehkä kohta imuroin.


Tämän päivän tuliaisina tuli sentään ihan rehellistä kuraa!


Mun selän takana odottaa läjä tiskejä. 
Muutimme lokakuun alussa Mietteen kanssa vuokrakaksioon, 
ja olen päättänyt toistaiseksi pärjätä ilman tiskikonetta...


Miete piirtelee parhaillaan "upeita ja mahtavia juttuja".
Hän onkin äärettömän tuottelias pikku taiteilija.

Iloiset "jälleennäkemiset" teille täältä arjen keskeltä! Blogikaipuu on kova, 
joten olen päättänyt yrittää ehtiä takaisin blogin pariin
- pikku arkiannoksina silloin tällöin.
Toivottavasti ette säikähtäneet näin inhorealistista paluuta ;)