Naamiaiset ja valinnanvaikeus

Vappuaattona on Mietteellä perhepäivähoidon kautta järjestetty naamiaisjuhla. Puputytön asua on nyt käytetty sekä naamiassynttäreillä että pääsiäisenä, joten tälläkertaa kokeillaan jotain muuta. Mun elämä on vissiin aika helppoa kun jaksan vaivata päätäni sillä puenko tyttöni keijuasuun vai peikkotytöksi;) Keijuasun piti olla itsestäänselvyys: valmiina kun olisi ihanat serkkutytön valitsemat siivet taikasauvoineen ja Pomp de Luxin tylliunelma joka on kuin tehty pienelle Usvametsän keijulle. Satuin kuitenkin kirppiksellä törmäämään ihastuttavaan peikkotytön asuun, joka oli kuin tehty Mietteelle!

Siis keiju vai peikko, kas siinäpä pulma! Ja jotta tämä menisi vielä vaikeammaksi niin muistin aivan ihanan kummitädin ulkomaantuliaisen: pitäisikö Mietteen sittenkin pukeutua pikku japanittareksi?

Tuo mekon väri sopii just eikä melkein keijujen eteeriseen maailmaan...ja ripaus hopeaa täydentää kauniisti vihreää värimaailmaa.

Peikkotytön mekkoon kuuluu myös hurmaava myssy ja takapuolella on veikeän hännän lisäksi kukkakankaisia paikkoja.

Japanilaisneidon "kimono" on mielettömän kaunis Mietteen yllä. Viuhka käteen, hiukset "nutturalle" ja mustat samettitossut jalkaan -siinäpä olisi kerrassaan suloinen pieni japanitar.

Japanittaren asun joudun jättämään pois laskuista, sillä se ei ole pienten lasten keskuudessa vielä niin tunnistettava hahmo, eikä Mietekään oikein ymmärtäisi mitä hän esittää. Niinpä valinta tehdään keijun ja peikon välillä -ja luonnollisesti neiti itse on esittänyt oman näkemyksensä asiaan:) Pidän teidät kuitenkin vielä jännityksessä ja palaan asiaan vappuaaton kuvamateriaalin kera!

Pikainen potkupyöräkysymys

Olemme hankkimassa Mietteelle potkupyörää ja tämä Intersportin Nopsa on kivan ja jämäkän näköinen, sekä myynnissä alennettuun hintaan (59,90). Ainoa mikä mietityttää on se, ettei pyörässä ole käsijarrua, kuten muutamissa muissa pyörissä näyttää olevan.

Onko teillä kokemuksia potkupyörän käytöstä? Tekeekö sillä jarrulla mitään? Mietteen tuntien pyörän käyttö tulee olemaan pikemminkin varovaista kuin vauhdikasta. Ja parivuotiashan ei kuitenkaan edes osaisi vielä käsijarrua käyttääkään.

Pappa oli löytänyt kirppikseltä Mietteelle ihan oikeankin pyörän, ja voi miten innoissaan Miete oli! potkupyörästä olen kuullut kuitenkin niin hyviä kokemuksia, että halutaan ottaa se käyttöön pyörän rinnalle.

Puhutaanko lapselle totta vai satuja?

Me tuossa aamutuimaan mietittiin, että onko lapselle syytä selvittää sadun ja todellisuuden ero. Vai selviääkö se kenties itsestään ajan kanssa.

Eräs nelivuotias selitteli minulle aikanaan pikkuvanhasti, ettei keijuja (tmv.) ole oikeasti olemassa. Minun korvaani se kalskahti vähän tylsältä. Mistäs sitä nimittäin tietää, saattaahan niitä ollakin;) Muistelisin, että meillä kotona on lasketeltu lorua ihan huolella koko lapsuusaika ja ainakin allekirjoittanut on herännyt kyllä sitten aikanaan myös todellisuuteen...

Tänä aamuna puhuttiin karhuista, jotka heräävät talviuniltaan ja saattavat olla vähän äkäisiä ja nälkäisiä. Onneksi metsästä löytyy marjoja mitä karhu voi syödä. "...ja puuroa!" Miete täydensi perustaen tietonsa mitä ilmeisimmin Kultakutri-kirjasta tulleisiin oppeihin. Minä olisin ollut valmis siltä seisomalta heittämään lisää puuroa kattilaan: "Niin, ehkä ne heräilevät ja keittävät oikein ison kattilallisen puuroa..." Isi kertoi kuitenkin järkevästi, että karhut söivät puuroa siinä sadussa, mutta metsästä ei oikeasti löydy puuroa. Ehkäpä meidän perheessä on asiat balanssissa, kun äiti satuilee ja isi puhuu asiaa;)

Oikeastaan lapsi tuo nerokkuudessaan aikuisen elämään kaksi tärkeää asiaa. Aikuinen voi heittää turhan järkeilyn nurkkaan ja pääsee mukaan mielikuvitusmatkoille. Toisaalta myös oman tiedon päivittäminen on välttämätöntä, kun aletaan päästä oikeitten kysymysten äärelle. Tiesittekö, että elinvoimainen Ursus Arctos painaa 200-300 kiloa, herää talviunestaan maalis-huhtikuussa ja herkuttelee marjojen, hyönteisten ja hunajan lisäksi myös hirvenraadoilla. Tuota metsän omenaksikin kutsuttua eläintä voi ihailla myös Satakunnan vaakunassa. (lähde: Wikipedia)

Asiaan sen kummemmin perehtymättä, oletan että lapsen ajattelu kehittyy ja hän oppii itse kysymään ja kyseenalaistamaan. Toisaalta epätotuudellakin täytyy olla joku kehityspsykologinen merkitys (äh, en muista enää mitään lukion psykologian tunneilta). Mitä te ajattelette? Missä menee lapsen kanssa faktan ja fiktion raja? Mikä on aikuisen rooli siellä jossain tarinankerronnan ja totuuden välimaastossa?

Rintakarvoja ja muita tärkeitä huomioita

Aamuisin on ihan parasta kuulla, mitä Mietteellä on ensimmäisenä mielessä. Ne jutut on vaan niin mahtavia -ja jatkuvat täydellä turbolla iltaan saakka. Ajattelin kirjoittaa jotain Mietteen viimeaikaisia juttuja ylös muistoksi -ovathan ne varmasti asioita, joille perheen kesken hymyillään vielä monien vuosien päästä. 

Ennakkoluulottomasti käytetyt ja taivutetut sanat ovat mainioita. Aina ei edes raaskisi korjata sanan oikeaa muotoa, että saisimme mahdollisimman pitkään nauttia tytön omista versioista. Vetoketju on yleensä vetokoti tai vetokone. Mutta silti, kun aloin itse puhua Mietteelle vetokoneesta, tyttö ilmoitti minulle huolellisesti artikuloiden, ettei se ole vetokone vaan ve-to-ket-ju!

Tänään menimme suoraan hoidosta kirjastoon, mutta se olikin kiinni. Miete hoki seuraavat viisi minuuttia, että täti on suljettanut sen, onko täti suljettanut kiljaston, äiti sano että täti on suljettanut sen...Yleensä jos en tajua reagoida Mietteen höpötyksiin ja olen omissa ajatuksissani, Miete alkaa valittaa: "Äiti älä ole  hiljaa!" 

Ostin Hemtexistä kuvan mukaisen lasikulhon, jossa säilytetään Mietteen hammaspastilleja (joo, tosi käytännöllistä, tiedetään...). Miete on kilhosta ihan tohkeissaan -ja minusta kilho on jotenkin ihastuttava sana.

Juttelimme Mietteen kanssa ristiäisistä, siitä kuinka vauvaa siunataan ja hänelle annetaan kasteessa nimi. Miete halusi kuulla tapahtumasta yhä uudestaan ja uudestaan. Lopulta hän kysyi iloisesti: "Olinko minä vauvana kastemato?"

Pissa-asiat ovat meillä kovin ajankohtaisia ja tottakai myös muitten pissaaminen kiinnostaa. Minua tyttö on aiheesta infonnut jo aiemmin, mutta tänään Miete oli kertonut myös hoitotätille, että kun isi pissaa se pitää pippelistä kiinni.


Ja nyt kun päästiin alapääosastolle niin erään kerran Miete katseli  alastonta äitiään ja totesi, että äitillä on pyllyssä rintakarvoja (ja siis ihan edestä päin minua katseli;)).

Tuohon viimeisimpään stooriin en viitsinyt googletella sopivaa kuvaa. Eiköhän tässä ollut kaikki tältä illalta. Nyt, hyvää yötä!

Ollaanko dinosauruksia

Tänään alkoi reilun viikon loman jälkeen taas tavallinen arki hoito- ja työaamuineen. Viikonloppuna podin työhönpaluuahdistusta, mutta päivä meni ihan mukavasti ja tietenkin helpotti se, että Miete jäi reippain mielin aamulla hoitoon.
- Kerrotaanko hoitotätille pipistä, Miete intoili aamulla. Mietteelle sattui pieni haaveri teroittimen kanssa ja siitä lähtien sormessa on pidetty laastaria. 
- Kerrotaan vaan, kerrotko ihan itse?
- Äiti kertoo!
Kun hoitotti aukaisi oven, Miete ei malttanut sekuntiakaan vaan alkoi kovalla äänellä selostaa sormessaan olevasta pipistä.

Työpäivä venähti matkoineen kahdentoista tunnin mittaiseksi. Ajellessani kotiinpäin, oli ikävä kova. Soittelin jo matkalta miehelleni kuullakseni, miten Mietteen hoitopäivä oli mennyt. Hyvinhän se. Kovasti oli halittu ja pussailtu hoitokavereita, joita ei oltu pitkään aikaan nähty. Ja ilman vaippaa oli pärjätty koko päivä.

Kotiin tullessani ihana neiti juoksi minua vastaan ja huuteli iloisena: "Minä pissasin joka puolelle pitkin lattiaa ja isi komensi!" Hih, onneksi "komenteleva" isi oli ehtinyt siivota jo pissit pois;)

Tuttuun tapaan koitin vähän haastatella, miten hoitopäivä oli neidin mielestä sujunut -ja tuttuun tapaan sain mielenkiintoisia vastauksia.
- Oliko sulla kiva hoitopäivä, kysyin.
- Oli.
- Oliko kiva nähdä hoitokavereita?
- Ei minulla ollut kavereita.
- Mitäs sä leikit hoidossa?
- En mitään leikkinyt.
- Oliko hyvää ruokaa?
- En saanut ruokaa enkä kakkua.
- Mitäs te söitte ruuaksi?
- Muroja.

Pitkän työpäivän päätteeksi lojuisin mielelläni sohvalla ja rutistaisin pientä tyttöä sylissäni. Lapseni näkemys oli kuitenkin hieman toisenlainen. Olo oli vähintäänkin yhtä raskas kuin dnosauruksella, mutta minkäs teet kun Pikku dinosauruksen ja Äiti dinosauruksen piti mennä eväsretkelle, kalastaa ja tehdä vähän palapeliäkin.

Pikku dinosaurus nukkuu jo. Äiti dinosaurus raahautuu viimeisillä voimillaan sänkyyn ja nukahtaa toivoen havahtuvansa yöllä -ihan vähän vaan- siihen kun pikku dino köpöttelee kainaloon tuhisemaan.

Kun pipot lähtevät lapasesta

Syytän erityisesti Mietteen yksiväristä pinkkiä haalaria siitä, että olen tälle keväälle (ja toki myös ensi syksyä ajatellen) hurahtanut hankkimaan meille melkoisen määrän pipoja.

Lindex

Nosh




Viller-
valla

            

Uusimpana hankintana on kuvan pipotrio. Lähdin hakemaan tuota Noshin kirahvipipoa, mutta kuinkas sitten kävikään...Kirahvipipoa päästiinkin jo testaamaan, kun kävimme ystävän luona ihmettelemässä ja ihastelemassa viiden päivän ikäistä poikavauvaa <3 Muistui niin elävästi mieleen se tunne, kuinka sitä vauvaa vaan halusi pitää herkeämättä sylissä eikä sen katselemisesta saanut tarpeekseen! Miete oli aivan fiiliksissä vauvasta, silitteli poikaa hellästi ja halusi pitää kokoajan sylissä. "Olenko minä isosisko?"

 

 Mini Boden

Bodenin suloinen asustesetti piti testata sekä siistimmän takin että haalarin kanssa. Ylemmässä kuvassa ollaan lähdössä vähän epävirallisesti pitkänäperjantaina virpomaan -tärkeintä oli, että kaikki isovanhemmat saatiin pääsiäisen aikaan virvottua:) Luulin muuten että kyseessä on kissapipo ja -tumput, mutta nyt kun tarkemmin katson niin eikös noi esitä hiirtä...

me&i

Kirahveista ja hiiristä siirrytään sammakoihin: Meandin froteinen sammakkopipo oli ihan nappivalinta kevään haalareiden kaveriksi!

Vaikka kuvaan ei lätäkköä osunutkaan, on kyseessä Suuri lätäkköjahti Marjamäen Pajutilalla (ja ehkä kävimme myös samalla herkuttelemassa juustokakulla...). "Minä tykkään lätäköistä niin paljon!" sanoi Miete tänään viimeksi. Sisälläkin leikitään lätäkköleikkejä. Miete hyppelee ja me laulamme: "Pompin, pompin kuralätäkössä, kumisaappaat, kurahousut, sadelakki päässä". Laulun päätteeksi Miete saattaa kysäistä, että missä se sadelakki on. Minä sanon, että voit pukea sen leikisti. Tyttö vie kädet hetkeksi päänsä päälle, ja leikki ja laulu jatkuu
.

Lenne

Takatalven sattuessa voidaan toki turvautua UNQ:n fleecepäähineisiin, jotka on tässä blogissa ennenkin esitelty. Yllätyssuosikiksi nostan kuitenkin Lennen lämpöisen tupsupipon, joka sopii mielestäni täydellisesti pallohaalarin kuosiin.

Sellaisia päähineitä meillä käytetääv vk-haalareiden kanssa. Löysitkö suosikkisi?:)

Mekollinen merellistä romantiikkaa

Olen ollut Bogin vaatteiden laatuun tosi tyytyväinen, mielestäni niiden trikoo säilyy siistissä kunnossa pesusta toiseen. Bogilta löytyy myös aina jotain silmää miellyttävää. Tällä kertaa ihastuin suloiseen pinkkiin trikoomekkoon: ihana väri, ihana frillahelma ja ihana kukkanappi rinnassa. Mukaan nappasin myös kahdet kauniit legginsit.

Mekko on suurensuuri vielä tällä hetkellä (veikkaan että toi kokomerkintä 86/92cm on virheellinen, sillä muissa saman koon mekoissa ei ollut tuota nappisysteemiä ollenkaan -varmaankaan siksi, että siitä "voi irrota pieniä osia"). No, Mietteen ruokahaluista päätellen meillä on kuitenkin kasvukausi menossa, joten toivottavasti asu on kesään mennessä sopiva:)

Mekkoon yhdistäisin mieluiten juuri nuo kuvan tummansiniset legginsit ja ihana tummansininen hattukin meillä olisi kesäjemmoissa odottelemassa. Aika ihana, vähän merihenkinen kokonaisuus.

Oli muuten vähän pakko leikitellä kuvankäsittelyllä, kun Picasaan oli tullut kaikenlaista uutta kivaa, jee! Taidan tehdä pääsiäispostauksen käsitellen kuvat ihanaan 60-luvun henkeen...(yritän saada sen tehtyä ennen vappua;)).

Vaipat ja muuta vauvamaista

Mietteellä on 2-vuotiskriisi;) Ikäähän tytöllä on nyt kaksi vuotta ja neljä kuukautta. Siinä iässä on vähän vaikea päättää onko jo iso tyttö vai sittenkin ihan pikkuinen vauva. Päivittäin tyttö muistuttelee olevansa ISO tyttö, mutta heittäytyy kuitenkin hetkessä äidin pikku vauvaksi joka haluaa nukkua rattaissa tai makuupussissa ja puhuu vauvakieltä tekoitkua itkien. Ei hän enää osaa iltaisin heiluttaakaan minulle isin kantaessa tyttöä yläkertaan nukkumaan, vaan isin pitää tarttua Mietteen käteen ja heiluttaa sitä hänen puolestaan.

Yhtenä yönä Miete heräsi uneensa ja alkoi vaatia minulta suureen ääneen tuttia. "Äiti hae minulle tutti alakellasta, se on sun laukussa!" Tyttö itkeskeli pitkään ja minä rauhoittelin, että taisit nähdä unta, nyt on ihan hyvä näin...Sikäli hassua, että Mietehän ei edes vauvana syönyt tuttia.

"Olenko minä sinun iso puputyttö?", Miete kyseli pääsiäisenä

Päiväuniaikaan köllöttelimme sängyllä ja Miete piti kahta pupulelua käsissään. Puput kävivät keskustelua keskenään."Minä olen iso pupu, minulla on pikkuhousut.", sanoi toinen. "Minä olen vauvapupu, minulla on vaipat." , toinen vastasi. Leikin keinoin tyttö kävi läpi tärkeää muutosta elämässään. Haimme nimittäin viime viikon tiistaina pikkuhousuja lähiprismasta ja aika hienosti niiden kanssa jo kotioloissa pärjäillään. Toki vahinkojakin sattuu, mutta, kuten Miette itse sanoisi, ei haittaa!

ison tytön pöksyt somat ovat Mietteen ikiomat

Päivittäin saan hoivailla pientä vauvaa ja keinutella häntä sylissäni. "Minä olen ihan pikkuinen vauva, en osaa kävellä." Lisäksi minulla on ilo seurata reipasta isoa tyttöä, joka katselee (tai on näkevinään)loutsenia ja kauliita auton ikkunasta, on lähes kaksi viikkoa putkeen lausunut virpomislorua ärrää lukuunottamatta huolellisesti artikuloiden, luettelee hoitokavereiden iät ja käy läpi lähipiirin asuinpaikkakunnat. Leikit ovat kehittyneet jo monipuolisiksi tarinoiksi. Viimeisin villitys on nuken "konttolikäynti" lääkärissä. Tällä kontrollikäynnillä odotellaan lääkäriä tuulikaapissa ja sitten tutkitaan huolella korvat ja otetaan verikokeet. Äiti saa sitten kirjoittaa reseptin (viimeksi meni aikamoinen nippu tarralappuja).

Meillä on taitava ja ihana iso tyttö, jonka kanssa voi jo muistella vanhoja, suunnitella tulevaa ja ennen kaikkea elää täysillä tässä hetkessä. Kun vaipat jäävät pois, se viimeinenkin ripaus vauvasta katoaa. On se aika haikeaa.

Hyvää pääsiäistä!

En saanut tuota maailman hienointa pääsiäiskoristekuvaa käännettyä oikeinpäin, mutta täytyyhän se kuitenkin julkaista, jotta kaikki näkevät Mietteen askarteleman pääsiäispupun :)

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

Kevät toi kevät toi haalarin

Edelliseen postaukseeni viitaten, näyttää siltä että postauksen teko vaatii Mozillan käyttöä, mutta kommentointi sujuu parhaiten IE:lla. Kaikkea sitä... Mutta mennäänpä muutamaan keväiseen kuvaan ilman sen kummempaa punaista lankaa.

Tällaiset tamineet kaivettiin esiin viimeviikolla. Ticketin vk-haalarin alla on välikerroksena neuletakki ja fleecehousut. Dinohattu on juuri sopiva näillä keleillä, viime keväänä meillä jäi nuo yksinkertaiset fleecemyssyt lähes käyttämättä, sillä melko nopeasti niistä tuli liian hiostavia.

Neiti oli ihan tohkeissaan "keväthaalalista" ja ennen kaikkea noista vihreistä hanskoista! Hoitotädille oli kerrottu moneen kertaan, että "äiti osti minulle nämä" tai "äiti haki minulle vintiltä lukkaset". On se kiva että parin euron alehanskat tuottavat noin suunnatonta iloa:) Luulen että se johtuu poikkeuksellista väristä.

Eikä sitä hiekkaista pihaa ja kevättunnemaa kauaa ehditty kokea, kun saatiin talvi takaisin. Tänä aamuna oli ihan yhtä tuskaa raahautua luminietosten halki autolle. Minä kirosin sisäisesti lapseni iloitessa "Ihana ilma!". Niin paljon olisi opittavaa kaksivuotiaan tavasta katsella maailmaa...